• [Otteluennakko] HPK vs Pölkky Kuusamo│su 5.11.2017 klo 18.00│Elenia-areena

    Pölkky Kuusamo aloitti mestaruusliigakautensa vahvasti yllättämällä kotonaan kevään finalistin, HPK:n. Paljon on kuitenkin muuttunut reilussa kuukaudessa ennen joukkueiden toista kohtaamista.

    Kuusamo on ollut yksi moniin vuosiin tasaisimman naisten Mestaruusliigan pirteimmistä joukkueista. Vain vähän viime kaudesta muuttunut haastaja voitti HPK:n jo ensimmäisessä ottelussa ja pitää ennen kahden ottelun viikonloppuaan liigan kakkossijaa.

    Koillismaalaisilla on kuitenkin kauden isoin haaste edessään, kun joukkue kohtaa lauantaina LP Viestin ja heti perään revanssinälkäisen HPK:n. Perinteisesti Pölkky on ollut liigan parhaita kotijoukkueita myös etäisyyksien takia, mutta vieraissa se ei ole yltänyt samalle tasolle. Ensimmäisessä vierastestissä se kärsi selvän 3–0-tappion Oriveden Ponnistukselle.

    – Tulossa on varmasti erilainen ottelu kuin viimeksi, mutta Salon ottelu vaikuttaa siihen paljon. Jos Pölkky onnistuu voittamaan siellä, pelistä tulee meille vielä vaikeampi, koska he saisivat siitä energiaa. LiigaPlokin kanssa kävi samoin, HPK:n päävalmentaja Luca Chiappini taustoittaa.

     

    Pölkyn ykkösase on ollut hakkuri Malina Terrell, joka keikkuu liigan kärjessä syöttö- ja pistetilastoissa. Yhdysvaltalainen oli ratkaisijana myös ensimmäisessä HPK-kohtaamisessa. Muut laitahyökkääjät ja ykköspassari eivät myöskään kalpene Kerhoon verrattuna.

    Pölkky ehti HPK-voittonsa jälkeen vaihtaa jo keskitorjujaa, kun avausottelussa vakuuttanut Viktoriya Artsemava sai kenkää ja tilalle tuli yhdysvaltalainen Mara Green, joka on hyökkääjänä vielä kovempi.

    Chiappini uskoo syötön nousevan taas avainasemaan. Pölkky hallitsee varsinkin kotipelejä usein syöttönsä turvin.

    – Jos pystymme pelaamaan, kuten olemme harjoitelleet, voimme voittaa. Odotan ainakin hyvää puolustuspeliä. Hyökkäyksenkin olemme saaneet rullaamaan. Pärjäämme, jos keskittymisemme pysyy ja varaudumme pitkään otteluun.

     

    HPK on sunnuntaina tuskin yhtä helposti kaadettavissa kuin Kuusamossa. Kauden avauspeli meni libero Eveliina Rautiaisen mukaan harjoitusottelusta. Sen jälkeen sarjan kärkeen nousseet hämeenlinnalaiset ovat löytäneet paremmin toisensa.

    – Nyt voimme keskittyä kaverinkin puolelle. Peli ei ole enää oman pelin hakemista, vaan sen pelaamista. Täysillä saa silti pelata, sillä Pölkky on hyvä joukkue, Rautiainen pohtii.

    HPK on pelannut runkosarjasta ensimmäisen kolmanneksen eli kertaalleen kaikkia vastaan. Kehitystä on havaittavissa niin joukkueessa kuin yksilöissä. Passari Chloe Collins palkittiin syys-lokakuun parhaana naisten mestaruusliigapelaajana. Laitahyökkääjät Vicky Savard ja Suvi Kokkonen sekä keskitorjujat Eveliina Smolander ja Daniela Öhman lähestyvät kärkeä piste- ja torjuntatilastoissa.

    HPK:n liberona kaikki alkukauden pelit aloittanut Rautiainen sai Nurmossa viikko sitten tililleen uransa 150. mestaruusliigaottelun. Se jäi pelaajalta itseltään huomaamatta. Rautiaisen liigataipaleen jatkuminen sunnuntaina selviää vasta pelipäivänä, mutta valmentaja Chiappini sanoo luottavansa voittavaan kokoonpanoon.

    Jymyä vastaan Rautiaisella ja HPK:lla oli vaikeaa, mutta libero on kolmen kotipelin viikon alla luottavainen.

    – Tämä on ollut aika normaali, mutta hyvä treeniviikko. Alkuviikko meni torjuntapuolustuksen parissa, ja nyt on hiottu vastaanottohyökkäystä. Kaikilla on sujunut, ja toivotaan, että saadaan siirrettyä se hyvä meininki kentälle sunnuntaina.

    Tagit: pölkky kuusamo  mestaruusliiga  otteluennakot  
      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä