•  Lentiskerho on jälleen kaapannut todellisen helmen. Heti kun Suomen viranomaiset antavat maahantuloluvan yhdysvaltalaiselle yleispelaajalle Alyse Wallace-Fordille joutuu Loimuan lattiapinnoite todella koville. Alysella on mittaa 178 senttiä mutta lyöntikorkeus on jopa 315 senttimetriä ja se on todella paljon. Kova isku lähtee lähes metrin verkon yläpuolelta (verkon korkeus 224 senttiä). 

     Kokenut 23-vuotias yleispelaaja on aloittamassa toisen ammattilaiskautensa Euroopassa. Wallace-Ford aloitti Saksan pääsarjan Rote Raben Vilsbiburgissa, mutta sopimus purettiin polvivamman takia jo viime vuoden syyskaudella. Helmikuussa hän siirtyi Puerto Ricon Valencianas de Juncosiin. 

     Lentiskerhon valintaraati on vakuuttunut Alysen taidoista ja tyytyväinen hankintaan. Vähintäänkin yhtä innostunut on Alyse itse ja lähettää ennakkoterveisiä meille kaikille: 

     

     

     Hei kaikille! Olen Alyse Ford ja tulen Kalifornian Laguna Beach’stä, jossa asuin keskikouluajan. Tällä hetkellä asun toista vuotta Scottsdalessa Arizonassa. 

     Naapurini suositteli lentopalloa minulle kun olin 11 vuotias. Menin ensimmäisiin harjoituksiin ja rakastuin peliin oikopäätä! Vanhempani varmistivat, että kävin aina harjoituksissa ja tulivat katsomaan jokaisen otteluni. Lentopallotaustani on kuitenkin vähän erilainen. Kun olin 12-vuotias, pelasin Laguna Beach’ssa samanikäisten sarjassa, mutta sitten vaihdoin vanhempien sarjoihin. Ensin 14-vuotiaisiin, sitten 15-vuotiaitten tiimiin kunnes pelasin 18-vuotiatten joukkueessa yhteensä neljä vuotta. 

     Lentopallossa minua kiinnostaa eniten yhteistyö. Jokaisella on tietty tehtävä kun palloa pidetään meidän puolellamme verkkoa 3 kosketuksen ajan. Meidän kaikkien, jokaisen, on luotettava siihen, että jokainen pelaaja hoitaa tehtävänsä – ja siten voitamme. Mielestäni on todella mahtavaa saada yhteen joukkue, joista jokainen on kilpailuhenkinen ja valmis riskeeraamaan kaiken voittaaksemme pelin. Toinen kiinnostava asia on se, miten monella tavalla voit saada pisteet kotiin. Aina ei suinkaan ole kyse siitä, että isket palloa niin kovaa kuin voit, joskus voi olla kyse vain juuri siitä yhdestä erityisen fiksusta lyönnistä. Loppujenlopuksi jokainen piste on 1 pisteen arvoinen.   

      

     Pelaajana olen mielestäni räjähdysherkkä, ratkaisija, tiimipelaaja, voitontahtoinen ja oppimishaluinen. Haluan myös kehittyä jatkuvasti – ja pysyä terveenä. Haluan oppia niin paljon kuin vain voin. Kaikenkaikkiaan tulevaisuuden tavoitteenani on tulla huipputason lentopallovalmentajaksi. Viimeiset kaksi vuotta toimin nuorten valmentajana Arizonassa ja se on ollut mahtavaa. Rakastan sitä, kun voin auttaa nuoria urheilijoita ja nähdä heidän kasvupotentiaalinsa jo parin viikon aikana. Olen myös saanut loistavia ystäviä valmennuksen kautta. En vaan malta pysyä pois lentopallon parista! 

     

     Ihan oikeasti, en tiedä paljoakaan Suomesta tai Hämeenlinnasta. Onneksi olen kuitenkin jutellut ASU:n aikaisten joukkuekavereitteni kanssa, siis Iva Jeremicin ja Oly Okaron kanssa. He kertoivat minulle paljonkin tästä kaupungista ja siitä miten Kaliforniantytön kannattaa varautua talveen. 

     Valitsin Lentiskerhon siksi, että kaksi ASU:n joukkuekaveriani on aiemmin pelannut täällä. Heillä oli vain hyvää kerrottavaa maasta, kaupungista, valmentajista ja jopa siitä, mitä he oppivat pelatessaan Lentiskerhossa. Kun olen keskustellut päävalmentaja Matteo  Pentassuglian kanssa ja kuullut mitä hän on suunnitellut minua ajatellen, niin olen todella innostunut asiasta. Haluamme molemmat keskittyä samoihin asioihin kun on kyse minun pelaamiseni kehittämisestä. Odotan innolla että päästään töihin! 

     Lentiskerholla on huikea historia: 20 vuotta ja aina kolmen parhaan joukkueen joukossa. Uskon että näiden naisten kanssa onnistumme erinomaisesti seuraavalla pelikaudella. Valmentajat ovat kertoneet selvästi, mihin asioihin keskitytään sekä minun pelaamiseni parantamisessa että koko joukkueen pelin parantamisessa. Tuskin maltan odottaa että pääsen Hämeenlinnaan ja pelaamaan. Tästä tulee aivan erityinen vuosi meille kaikille. 

    --- 

    Muita harrastuksiani ovat mm. surffaus, jota olen harrastanut lukioajoista lähtien. Surffaamisen tuomaa tunnetta ei voi verrata mihinkään, mitä olen aikaisemmin tehnyt. Harrastan myös valokuvausta, joko aivan erityisten hetkien vangitsemista tai kauniin luonnon kuvaamista. 

      

    Nähdään pian, 

    Alyse 

     

    Alyse reaches high and hits hard

     

    Hämeenlinnan Lentiskerho has gained a new power-player. As soon as the Finnish immigration authorities 

    allow, Alyse Wallace-Ford will join the team on the center field or Loimua Areena. Alyse is 178 cm tall and 

    she reaches as high as 315 cm when she hits the ball – and she hits it hard! (Note, the top of the volleyball 

    net is only 224 cm.) 

    Alyse Wallace-Ford is a 23-year old outside hitter player who is about to start her second season in Europe as 

    professional volleyball player. She started in Rote Raben Vilsbiburg in Germany but a knee injury cut the 

    season short already in the fall season. In February Alyse moved to Valencianas de Juncos in Puerto Rico. 

    The management of Lentiskerho chose Alyse for her skills – and are extremely satisfied of their decision. 

    Alyse herself is at least as excited and sends her greetings to us all:

     

    Hello all,

     

     I am Alyse Ford from Laguna Beach, California and I’ve lived there since middle school. However, now I live in Scottsdale, Arizona. I’ve lived here for two years.

     

    Volleyball was recommended to me by my neighbor when I was eleven years old. I went to my first practice and loved it ever since! My parents would make sure I’m at practice and they came to every tournament. However, my volleyball experience is a little different. I played with girls my age when I was 12, then I kept moving to older teams with 14 year-olds, 15s, then played with 18 year-olds for four years in Laguna Beach. 

     

    What interests me the most in volleyball is everyone working together. Everyone has a certain job to keep the ball on our side for 3 contacts. We all must trust that each player is going to do their job in order to win. I think it’s really amazing to get 6 people who are competitive and willing to risk it all for a win. Another thing that interests me is how many ways people can score points. It’s not always hitting as hard as you can. Sometimes it could just be a smart shot. At the end of the day, every point is only worth 1. 

     

    As a volleyball player I’d characterize myself as explosive, a finisher, team player, eager to win and eager to learn. I also hope to continue to improve and stay healthy. I want to learn as much as I can. Eventually, I would like to become a volleyball coach at an elite level. I have been coaching here in Arizona for the last 2 years and it’s been amazing. I love helping young athletes and seeing the growth they may have within weeks. I’ve also created a lot of amazing friendships through coaching. I can’t stay away from the game! 

     

    ---

    Honestly, I don’t know much about Finland or Hämeenlinna. However, I’ve been talking to some of my teammates from ASU - Iva Jeremic and Oly! They’ve told me a lot about the city and how this California girl should prepare for the winter. 

     

    As to choosing Lentiskerho, I’ve had two ASU teammates previously play here. They had nothing but great things to say. From the country/city, coaching staff and even what they learned while playing here. After meeting our Head Coach and talking about what he had in mind for me this season made me excited. We both want to work on the same things to improve my play. I am extremely excited to get to work! 

     

    Lentiskerho has an amazing history. Being a top-3 team for the past 20 years is huge. I believe with this group of women we can take it all this year. The coaching staff has made it clear on what we will work on together to not only improve my play, but overall the team. I cannot wait to get there and start working! I think this can be a very special year for us.

     

    ---

    One of my other hobbies is surfing. I’ve been surfing since high school. I can’t compare what surfing feels like to anything I have done before. Another hobby of mine is photography. I love capturing special moments or just the beauty of nature. 

     

    See you all soon,

    Alyse

     

     

      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä