• Pelissä nimeltä shakki, daami eli kuningatar hallitsee halutessaan tapahtumia. Taitavan pelaajan hyppysissä daami tekee useimmiten ratkaisevan siirron, shakki ja matti. Toisinaan myös patti, jos ratkaiseva siirto osoittautuu mahdottomaksi, tuloksena tasapeli. Lentopallossa patti-tilanteeseen ei päädytä.

    Koillismaalta, tarkemmin Kuusamosta, löytyy joukkueellinen daameja, pelissä nimeltä lentopallo. Pölkky Kuusamosta hallitsee kuluvan kauden naisten Mestaruusliigaa kuningattaren ottein. Juuri tällä hetkellä, runkosarjan puolivälissä, Liigan muut joukkueet vaikuttavat alamaisilta, vailla palaa daamien toteuttaessa tahtoaan.

    YLIVOIMAA

    Kuusamossa nappuloita pelipöydällä liikuttaa Pölkyn kreikkalainen päävalmentaja Sotiris Gkotsis. Käytännön toteutus pelissä nimeltä lentopallo jää viime kädessä kuitenkin pelaajille. Toisin kuin shakkipelin nappulat, he viime kädessä ratkaisevat toteutuvatko valmentajan toiveet, ennen kaikkea suhteessa vastustajaan.

    Kyllä ne ovat toteutuneet, vieläpä mitä suuremmissa määrin. Kuusamo, kahden edellisen kevään Suomen mestari, on toistaiseksi lanannut vastustajansa hovineidoiksi. Pölkky on edennyt voitosta voittoon, yksitoista peliä yksitoista voittoa, eräsuhteella 33–3. Siis 33–3.

    LIITUA RIITTÄÄ

    Kuusamon peli rakentuu vahvasti viiden laadukkaan ulkomaisen vahvistuksen varaan. Määrä saattaa aiheuttaa närästystä muissa maakunnissa, mutta mitä sitten? Urheilussa, erityisesti pallopeleissä, toteutuu vanha, englannin kielestä lainattu sanonta. Ne piirtää, joilla on liitua. Kuusamossa näyttäisi liitua riittävän. Sivusta seuraten todennäköisesti siksi, että seurassa tehdään useat asiat oikein, rekrytoinnista alkaen. 

    Myös kotimaisten pelaajien rekrytointi vaikuttaisi onnistuneen. Joukkueen peliä pyörittää kaksi edellistä kautta Hämeenlinnassa pelannut passari Sofia Lehto. Liberon tontilla loistaa Juulia Jäppinen, Savonlinnan Ajon kasvatti. Yleispelaaja Bettina Yli-Sissala puolestaan edusti kaksi kautta Kerhoa ennen viime kevään mestaruutta Kuusamon riveissä.

    KERHO MITTAA TASON

    Kuluvan viikon torstaina niin ikään menestymään tottunut Hämeenlinnan Lentopallokerho mittaa kotiareenallaan Kuusamon tason. Hmm, hassusti sanottu, sillä taso tiedetään kovaksi. Mikä siis neuvoksi, vaikkapa shakkipeliä lainaten.

    Kerhon pelinappuloita siirtelee kokenut päävalmentaja Giovanni Torchio. Rasti ruutuun, koutsaus kunnossa. Vastoinkäymisistä johtuen Kerhon pelilaudalta ei kuitenkaan tällä hetkellä, laajalla otannalla, löydy saman tason pelinappuloita kuin Kuusamolta. Turha kaunistella asioita, niinpä näillä mennään. Onneksi joukkuepelien eetokseen kuuluu myös se, ettei pelejä kannata hävitä etukäteen.

    SAUMAT VOITTOON

    Nähdäkseni Lentopallokerhon saumat voittoon nojaavat kahteen, toisistaan irralliseen asiaan. Tärkein, likimain ainoa merkittävä, Kerhon voiton avain on haasteista huolimatta venyminen kauden parhaaseen suoritukseen. 

    Heitän ilmoille ajatuksen, no ainakin ajatuksen tapaisen. Mikä on pahin asia, mitä Kerholle voi torstai-iltana tapahtua? Tappio, luonnollisesti, eikö vain? Todennäköinen tappio, itse asiassa. Siitä ei seuraa suunnatonta häpeää tai halveksuntaa, ei tietenkään. Joten, miksi murehtia sitä etukäteen? Voitto tai tappio, elämä ja lentopallo joka tapauksessa jatkuvat joululoman jälkeen.

    Entä paras mahdollinen asia? No, ehkä arvaattekin. Joulun ihme, kotivoitto ja Kuusamon voittoputken katkaiseminen. Ihmiskunnan historiassa on tapahtunut paljon suurempiakin ihmeitä, joten rohkeasti ja röyhkeästi hakemaan voittoa, sillä joulurauha julistetaan vasta sunnuntaina.

    HISTORIAA...

    Se toinen keskeinen asia. Kuusamo matkustaa keskiviikona halki Suomen ja kohtaa keskiviikkoiltana vieraspelissä sarjan kärkikastiin lukeutuvan LP Kangasalan. Kuusamon taso ja rutiini toki riittävät kahteen peräkkäiseen vieraspeliin, mutta pieni sauma levänneellä Kerholla saattaa piillä.

    Lopuksi takaisin shakin pariin. Daamit dominoivat tapahtumia laudalla, se tiedetään. Kerhon kohdalla keskeinen kysymys lienee kuka tai ketkä heistä  pukeutuvat kuningattaren viittaan, ja kykenevätkö he haastamaan Kuusamon rojaltin? 

    Historia tukee Lentopallokerhon haavetta. Likimain jokainen monarkia vuosisatojen saatossa on kaatunut. Kuusamokin kaatuu, no ainakin kompastuu, mutta koska? En tiedä. Sen tiedän, että asiaa voisi kysyä, jos yhä voisi, vaikkapa Napoleonin puolisolta daami Josephineltä, joka pitkään uskoi olevansa korvaamaton. Toisin kävi. Daami kaatui. Sellaistakin elämä on.

     

    teksti: Tapio Suominen
    kuva: Tomi Vesaharju

      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä