• HPK selvitti tiensä naisten lentopalloliigan välieriin 20. kertaa peräkkäin maanantaina. Tarmo Volleyn perilliset kaatoivat odotetusti LP-Vampulan toistamiseen puolivälierissä 3–0 (25–18, 25–14, 30–28) ja veivät ottelusarjan suoraan kolmessa ottelussa.

    Hämeenlinnalaisen lentopallon historiallinen 20. peräkkäinen mitalipelipaikka varmistui melko suvereenilla esityksellä. Huittisten LP-Vampula onnistui haastamaan kotijoukkue HPK:ta oikeastaan vain viimeiseksi jääneessä kolmannessa erässä.

    Sarjan kolmas ottelu alkoi tasaisesti ja vieraat olivat tekniselle aikalisälle asti hieman jopa niskan päällä. Tämän jälkeen HPK pystyi kääntämään itselleen kolme pistettä torjunnoilla, ja Piia Korhosen päästyä taas runkosarjan lopussa nähtyyn iskuun Kerho karkasi seitsemän pisteen erävoittoon.

    Toinen erä jatkoi ottelua samoilla askelmerkeillä. HPK johti parhaimmillaan 13 pisteellä, kun lauantain tasolle venynyt Karoliina Friberg ja ottelun toinen Kerho-tehonainen Allison Mayfield kurittivat Vampulaa torjunnoillaan. Emännät myös aiheuttivat satakuntalaisille ongelmia syötöllään. HPK syötti erässä neljä ässää, joista kaksi lähti Salla Karhun kädestä.

    Kolmannessa erässä Vampula sekoitti kokoonpanoaan isolla kädellä. Esimerkiksi Susanna Sutki sai passarina paljon vastuuta Taylor Brunsin tilalla ja lievästä nilkkavaivasta kärsinyt Annukka Paloniemi otti paikan laitahyökkääjänä. HPK hallitsi erää hienokseltaan ja johti jo 20–14 ja vielä 23–20, kunnes Vampula otti loppukirin. Erä eteni Katja Metsäkoivun torjunnan, hyökkäyksen ja ässän jälkeen jatkopalloille. Kerho sai kolme ottelupalloa ja LP-Vampula kaksi eräpalloa, ennen kuin Karhun illan viides ässä päätti sarjan.

    Myös vieraiden päävalmentaja Arttu Keräsen hehkuttama Korhonen palasi tasolleen ratkaisuottelussa iskemällä 17 pistettä (+12). Mayfield kasasi hakkurin jäljessä tehot 16/+11 ja pokkasi raadilta kotijoukkueen parhaan palkinnon. Vampulan paras oli jälleen libero Julia Porsanger, joka nosti syöttöjä 61-prosenttisesti. Yleispelaaja Elli-Noora Hiltunen iski 11 pistettä, mutta jäi vain pisteen verran plussalle.

    Salla Karhu tuli kentälle avauserässä Bryn Kehoe Eatonin polven päähänsä saaneen Kinga Kasprzakin paikkaajaksi. Hän nousi syötöillään ratkaisijaksi, vaikkei ollutkaan peliinsä aivan tyytyväinen.

    – Saimme toisen erän ehkä vähän helpolla, niin löysäilimme vähän viimeisessä erässä, mutta voitimme senkin. Syöttöpuolella meni tänään hyvin, mutta hyökkäys- ja torjuntapuolella ei niin hyvin, mutta sen ei tarvinnut olla tänään tuon parempaa, yleispelaaja totesi.

    Karhu oli iloinen, että sarjaan saatiin lopulta helppo ratkaisu luvuin 3–0.

    – Vampula antoi hyvän vastuksen, mutta onneksi saimme tämän kolmessa erässä, niin pääsemme vähän lepäilemään ja keskittymään jatkoon. En oikein vielä ajattele välieriä, kun emme tiedä edes, kuka siellä on vastassa, hän sanoi.

    HPK:n päävalmentaja Luca Chiappini oli jälleen voiton jälkeen tyytyväinen, sillä Kerho jatkoi nousujohteisia esityksiään kolmannessa peräkkäisessä ottelussa.

    – Pelasimme paremmin kuin viimeksi, joten kaikki on hyvin. Vampula ei ehkä pystynyt tulemaan tänne enää kovin aggressiivisesti, mutta pääasia on että pystyimme hallitsemaan heitä, Chiappini arvioi.

    Valmentajan mukaan HPK käytti maanantainakin vasta 60 prosenttia potentiaalistaan.

    – Fyysisesti emme ole vielä aivan kunnossa. Alkavasta viikosta eteenpäin tulemme parantamaan ja olemme valmiita välierissä. Tänään meni jo aika hyvin, sillä olimme säännöllisiä. Keskityimme eilen harjoituksissa negatiivisiin palloihin eli hyökkäämiseen negatiivisen vastaanoton jälkeen, ja tänään se meni kentällä erittäin hyvin, Chiappini analysoi.

    HPK jatkaa pelejään joko perjantaina tai lauantaina välierien ensimmäisellä kotiottelulla. Vastustaja on joko Pölkky Kuusamo, LiigaPloki tai Woman Volley. Kyseiset puolivälieräsarjat ratkeavat aikaisintaan tiistaina. Jos välierävastus on Ploki, HPK aloittaa semifinaalit lauantaina, mutta jos vastaan osuu jompikumpi pohjoisen joukkueista, Kerho emännöi sekä perjantaina että lauantaina.

     

    Tilastot

    HPK–LP-Vampula 3–0 (25–18, 25–14, 30–28)

    Parhaat pistenaiset:

    HPK: Piia Korhonen 17/+12, Allison Mayfield 16/+11, Salla Karhu 9/+4

    LP-Vampula: Elli-Noora Hiltunen 11/+1, Eeva Puukka 8/+7, Venla Raitala 7/0

    Parhaat pelaajat: Allison Mayfield (HPK) ja Julia Porsanger (Vampula)

     

    Linkit

    http://www.mestaruusliiga.fi/tilastot/naiset-pudotuspelit.html

    Tagit: hpk  lp-vampula  mestaruusliiga  playoffs  otteluraportit  
      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä