HPK-naiset lähtivät keskiviikkona hakemaan kokemusta kovista kansainvälisistä otteluista Italian Cremonaan CEV Cupin neljännesvälierissä. Hallitsevaa Mestarien liiga -voittajaa ja MM-kakkosta Casalmaggiorea vastaan ei ollut paineita voitosta. Kotijoukkue oli 1733 katsojan edessä selvästi parempi erin 3–0 (25–18, 25–18, 25–17).
VBC Pomì Casalmaggiore osoitti Palazzo Mario Radissa myöhään keskiviikkoiltana HPK:lle Euroopan huipun kovuuden. Lähes parhaalla, Yhdysvaltain, Italian ja Kroatian maajoukkuetähtiä vilisevällä kokoonpanolla pelannut Casalmaggiore ei antanut HPK:lle mahdollisuutta edes erävoittoon. Suomen mestari ei tosin jäänyt seinäruusuksi, vaan haastoi kunniakkaasti kolmannen erän synkkiä hetkiä lukuun ottamatta.
Kerho taisteli ensimmäisessä erässä vielä toisen teknisen aikalisän jälkeen pelin tasoihin 16–16:een, mutta loppu oli myrkkyä. Kroatialaishakkuri Samanta Fabrisin syöttövuoro venyi erän päätteeksi neljään pisteeseen, ja Casalmaggiore väläytti ensimmäistä kertaa ratkaisukykyään.
Toisessa erässä Casalmaggiore venyi puoleenväliin mennessä viiden pisteen johtoon, mutta HPK nousi jälleen. Piia Korhosen kovilla syötöillä ja hyökkäyksillä vieraat kavensivat parhaimmillaan tilanteeksi 18–17. Loppu oli kuitenkin taas italialaisten. VBC päätti erän taas neljän pisteen putkeen. Ratkaisijan viittaa ottivat keskitorjujat Lorena Zuleta ja Jovana Stevanovic.
Koska euro-otteluissa ei pitkää erätaukoa ole, rivit oli kasattava ratkaisuerään nopeasti. HPK onnistui jälleen 11 pisteeseen asti pitämään maltillisen yhden pisteen takamatkan, mutta sitten repesi. Casalmaggiore hankki 11 eräpalloa, joista HPK pystyi selvittämään neljä ensimmäistä ennen kuin ottelu katkesi vain 67 minuutin pelaamisen jälkeen. Torjunnoillaan ja syötöillään HPK:n kesyttänyt kolumbialainen Zuleta oli jälleen keskeisessä roolissa.
Casalmaggioren hakkuri Fabris palkittiin ottelun parhaana tehoilla 13/+7. Hän oli tähtipassari Carli Lloydin ykköskohde ja päätti hyökkäyksensä 57-prosenttisesti pisteeseen. Pelin isoimman pistesaldon keräsi kuitenkin HPK-kollega Korhonen (14/+8), joka sai ottelussa ylivoimaisesti eniten hyökkäyspaikkoja (32).
HPK luotti pelissä seitsemän pelaajan ydinryhmään. Ainoana vaihtona Noora Venho otti Salla Karhun paikan avauserän jälkeen. Eveliina Rautiainen oli jälleen liberona pelissä mukana.
HPK-päävalmentaja Luca Chiappini korosti realistina ottelua kokemuksena.
– Tiesimme, että vastustaja on aivan erilainen joukkue, mutta olen iloinen pelaajien puolesta. He saivat varmasti hyvän kokemuksen. Hämeenlinnassa se tulee olemaan varmasti samanlainen. Tavoitteemme oli päästä tänne ja teimme sen, Chiappini totesi.
Italialaisvalmentaja ei ollut ottelun jälkeen halukas puhumaan paljoa pelillisistä asioista, koska Casalmaggiore painii hänen mukaansa aivan eri sarjassa.
– Olimme ehkä alussa liian hermostuneita, mutta pelasimme omaa lentopalloamme. Pelasimme ihan hyvin omaa peliämme joukkuetta vastaan, jolla on enemmän työkaluja kuin meillä, Chiappini arvioi kuitenkin.
CEV Cup jatkuu ja luultavasti huipentuu HPK:lla kahden viikon kuluttua Elenia-areenassa, kun Casalmaggiore tekee vastavierailun Suomeen. Sitä ennen Kerholla on seuraavaksi edessään kahden ottelun viikonloppu. Joukkue vierailee lauantaina revanssi mielessään Salossa ja emännöi sunnuntaina Pölkky Kuusamoa.
Volleyball Casalmaggiore Pomì–HPK 3–0 (25–18, 25–18, 25–17)
Parhaat pistenaiset:
Casalmaggiore: Samanta Fabris 13/+7, Lorena Zuleta 10/+8, Valentina Tirozzi 10/+5
HPK: Piia Korhonen 14/+8, Karoliina Friberg 7/+4, Allison Mayfield 6/-2
Ottelun arvokkain pelaaja: Fabris (Casalmaggiore)
http://www.cev.lu/Competition-Area/MatchStatistics.aspx?ID=29254&setN=0
http://www.cev.lu/News.aspx?NewsID=24815&TagType=0&TagContent=0&ID=0&Paging=0&Sd=1/1/1900&Ed=1/1/1900
Tagit: hpk pomi casalmaggiore #cevcupw otteluraportit Takaisin