• LP Viesti ei onnistunut katkaisemaan Mestaruusliigan finaalisarjaa ensimmäisellä yrittämällä pitkänäperjantaina. HPK-naiset pelasivat Salossa toistaiseksi parhaan loppuottelunsa ja venyttivät ratkaisua vähintään sunnuntaille kaatamalla Viestin 0–3 (14–25, 24–26, 19–25).

    HPK esitti käytännössä läpi ottelun tasaista ja itsevarmaa peliä, kun taas LP Viesti oli selvästi 1800-päisen kotiyleisön edessä hermostunut. Bryn Kehoe Eatonin ensimmäisellä syöttövuorolla Kerho latoi alkutahdit murskavoitolle: Piia Korhonen ja Allison Mayfield torjuivat ja hyökkäsivät vieraat 7–12-johtoon. Tämän jälkeen Viestillä ei ollut sanan sijaa. Yli puolet ottelun puolustuksista nähtiin ensimmäisessä erässä, ja HPK pystyi kääntämään omansa paremmin pisteiksi.

    Toisessa erässä Kerho karkasi tasaisen alun jälkeen Mayfieldin kahden ässän syöttövuorolla 9–15-johtoon. Erän puolivälissä heikosti pelannut Viesti-passari Viktorija Tuchashvili loukkasi puolustaessaan sormensa ja 16-vuotias Salla Virtanen otti hänen paikkansa. HPK:n 10–17-johto hupeni yhtäkkiä erän loppuun mennessä tasatilanteeksi, kun salolaiset Nadezhda Gohšteinin, Virtasen ja Ronja Heikkiniemen johdolla saivat syötöllään HPK:n horjumaan. Lopulta Kerho pääsi pälkähästä melko halvalla, kun nuori Virtanen teki kaksi käsittelyvirhettä ratkaisupalloissa.

    Kirvelevän erätappion ja tauon jälkeen Viestin hermoilu jatkui ja HPK jyräsi nopeasti selvään 7–16-johtoon. Kun vieraat vakuuttivat syöttö- ja puolustuspelissään, Salo pääsi vain viiden pisteen päähän erän lopulla ennen Kerhon lopullista kuoliniskua. Näin ottelusarja jatkuu vielä pääsiäisenäkin.

     

    HPK:n laiturit, etenkin hakkuri Piia Korhonen, onnistuivat tärkeissä paikoissa ja iskivät kaikki yli kymmenen pistettä. Lähes virheettömästi pelannut Korhonen oli ottelun ykköstähti tehoillaan 13/+11. Viestistä lähimmäs ylsi Pauliina Vilponen, joka teki pisteet 12/+8. Joukkueen parhaana palkittiin sen puolustus- ja vastaanottopelin tukipilari, libero Hillaelina Mäntylä.

    Finaalisarjan katkaiseminen yhtä hyvää joukkuetta vastaan ei ole ikinä helppoa, ja nytkin HPK hyötyi altavastaajan asemastaan. Korhosen mukaan HPK oli otteluun lähtiessä hyvin motivoitunut.

    – Puhuimme kyllä joukkueen kanssa, että meidän pitää laittaa kaikki tänään peliin, jotta pystyisimme jatkamaan finaalisarjaa, hän kertoi.

    Hakkuri itse oli tyytyväinen sekä omaan että koko joukkueen puhtaaseen esitykseen.

    – Peli-ilmeemme oli paljon parempi kuin edellisissä peleissä, ja nautimme tosi paljon pelistä. Mielestäni meillä oli tänään näiden pelien paras syöttö. Oikeastaan kaikki oli parempaa kuin ainakin viime pelissä. Varmaan jokaiselle meistä tuli vähemmän virheitä, mikä on tosi hyvä juttu, Korhonen totesi.

     

    Päävalmentaja Luca Chiappinilla oli voitetun ottelun jälkeen taas nauru herkässä. Hän ei niinkään ajatellut ylivoimaa, jolla voitto tuli.

    – Totta kai tämä oli paras pelimme näissä finaaleissa, sillä me voitimme. Pidetään tämä näin. Finaaleissa tärkeintä ei ole, pelataanko hyvin vai ei. Tärkeintä on olla tehokas ja pelata juuri tällä tasolla, hän mietiskeli.

    Chiappinin mielestä joukkue pystyi viimein pelaamaan koko erät hyvällä tasolla.

    – Pystyimme välttämään virheet alusta asti, ja se oli luultavasti ratkaisun avain. Torjuntahyökkäyspelimme oli tänään vakuuttavampaa, mitä auttoivat hyvät syötöt. Korjasimme ongelmat vastaanottohyökkäyksessä ja passipelissämme.

     

    Tilastot

    LP Viesti–HPK 0–3 (14–25, 24–26, 19–25)

    Parhaat pistenaiset:

    LP Viesti: Pauliina Vilponen 12/+8, Nadezhda Gohštein 10/+4, Ronja Heikkiniemi 9/+1

    HPK: Piia Korhonen 13/+11, Allison Mayfield 13/+3, Kinga Kasprzak 11/+5

    Parhaat pelaajat: Hillaelina Mäntylä (Viesti) ja Korhonen (HPK)

    Ottelun vakuuttavin pelaaja: Korhonen

     

    Linkit

    http://www.mestaruusliiga.fi/tilastot/naiset-pudotuspelit.html

    Tagit: hpk  lp viesti  mestaruusliiga  playoffs  otteluraportit  
      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä