• [Otteluennakko] HPK vs Oriveden Ponnistus | pe 8.12.2017 klo 18.30 | Hakkalan koulu, Lammi

    Kaksi naisten Mestaruusliigan kärkipään joukkuetta kohtaa toisensa perjantaina itäisen Hämeenlinnan reunakylillä. Oman pelinsä löytänyt Oriveden Ponnistus saapuu Lammille hakemaan revanssia evakossa pelaavasta HPK:sta.

    Oriveden Ponnistus on pelannut hyvän ja nousujohteisen syyskauden, ja kaatoi viime viikonloppuna vieraissa Mestaruusliigaa johtaneen Pölkky Kuusamon peräti 0–3. Joukkueen ainoa isompi notkahdus tapahtui kotiottelussa juuri HPK:ta vastaan lokakuun alussa. Tuolloin paljon virheitä tehnyt OrPo nöyrtyi selvin erälukemin 0–3.

    Paljon on muuttunut joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen jälkeen. Oriveteläiset ovat saaneet varmuutta peliinsä ja enemmän tehoja avainpelaajiltaan, brasilialaisilta Francyele Lemosilta ja Franciele Stedileltä. Hakkuri Lemos on kiivennyt liigan kärkeen eräkohtaisissa pisteissä (4,76) ja on kaikkiaan 176 pinnallaan pistepörssin viidentenä. HPK:n Suvi Kokkonen on Lemosia neljä pistettä parempana kolmantena.

    Lokakuisen Oriveden ottelun jälkeen Ponnistus vahvisti myös yleispelaajistoaan yhdysvaltalaisella Jale Herveyllä.

     

    HPK on puolestaan paininut yhä suoritusvarmuuden kanssa. Viimeksi sunnuntaina Kangasalla hämeenlinnalaiset olivat ottelun kolmannessa erässä kaukana tasostaan, kun taas ensimmäinen ja viides erä olivat täydellistä hallintaa kovatasoisilla syötöillä.

    Viime aikoina oranssipaitojen valttikortti on ollut joukkueen kovimmalla +/–-teholuvulla pelannut keskitorjuja Daniela Öhman. LP Viestiä vastaan Öhman teki peräti 18 hyökkäyspistettä prosentilla 75 ja vanhaa seuraansa Kangasalaa vastaan hän otti seitsemän torjuntapistettä.

    20-vuotiaan keskipelaajankin nousu on HPK-päävalmentaja Luca Chiappinin mukaan enemmän osoitus joukkuepelin laadusta.

    – Daniela on silti kehittynyt paljon etenkin torjunnassa, ja hänen taktinen näkemyksensä on selvempi siitä mitä hän aikoo tehdä. Luulen, että hän kehittyy vielä lisää, koska hän tekee kovaa töitä tällä hetkellä. Kaikki muutkin työskentelevät ahkerasti ja Danielan hyvät esitykset johtuvat myös muista, Chiappini arvioi.

     

    Hämäläisjoukkueet ovat nyt tasapisteissä liigan sijoilla kolme ja neljä vain pisteen kärkikaksikkoa Viesti ja Pölkky jäljessä. OrPolla on tilillään yksi ottelu vähemmän, minkä takia perjantain peli on myös niin tärkeä kuin joulukuun alun runkosarjaottelu voi olla.

    Jännitystä HPK:n otteluissa on viime aikoina ollut roppakaupalla, sillä viidestä edellisestä liigaottelusta neljä on ratkennut vasta viidennessä erässä. Nämä kaikki Kerho on voittanut, joten ratkaisuhetkillä HPK-naisten päät pysyvät todistetusti kylmänä.

    Chiappini odottaa taas tasaista ottelua.

    – Tästä tulee varmasti erilainen ottelu kuin viimeksi. Molemmat joukkueet ovat vähentäneet virheitä. Edessä lienee tasapainoisempi ottelu, ja tulos riippuu pelaajien henkisestä lähestymisestä.

    HPK–OrPo pelataan tavallisesta poiketen Lammilla, koska Elenia-areenassa järjestetään Joulumarkkinat. Hakkalan koulun pieni sali on hyvin erilainen kuin Pullerin areena, mutta Chiappini ei usko sen haittaavan.

    – Sali on vielä hyvin samanlainen kuin Oriveden halli. OrPo saattaa tuntea olonsa jopa meitä mukavammaksi Lammilla. On toki henkisesti erilaista pelata jossain muualla kuin salissa, jossa harjoittelee, mutta yhtä kaikki, se on meidän kotiottelumme, italialainen muistuttaa.

    HPK:n kauden toistaiseksi ainoaan evakko-otteluun on ilmainen sisäänpääsy. Yleisön kannattaa saapua Hakkalaan ajoissa, sillä saliin mahtuu vain muutama sata katsojaa.

    Tagit: orpo  mestaruusliiga  otteluennakot  
      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä