Ajattelin tässä bussissa istuessani kirjoittaa avoimen kirjeen kaikille tämän kauden menestyksen takana oleville. Kausi päättyi kitkerään hopeamitaliin, mutta se kaikki työ mitä tällaisen saavutuksen takana piilee on monelle ymmärryksen ulottumattomissa.

Kausi on ollut erityisen rankka henkisesti sekä fyysisesti. Joukkue on ollut mediamyrskyn keskipisteenä syksystä asti, ja suurin osa tästä joukkueesta on liigan ensikertalaisia, joista kellekään en olisi halunnut tällaista ensimmäistä kosketusta ammattilaisuudesta.

Loukkaantumisia tulee joka kausi, joka joukkueelle, niin myös meille. Ja muutamalle jotka niitä joutui maistamaan kokivat ensimmäisen uransa loukkaantumisen ja en voi tarpeeksi alleviivata kuinka rankkaa se on loukkaantujille sekä myös muille joukkueen pelaajille jotka joutuvat treeneissä tekemään töitä silloin kahden edestä tai vaihtamaan pelipaikkaa.

Töitä tehdään joka päivä, myös kahdesti päivässä jotta se sorminosto joka epäonnistuu sata kertaa treeneissä, onnistuisi kerran pelissä. Juostaan jalat hapoilla ja polvet ruvilla, jotta sen yhden peipin saisi ylös pelissä. Hypitään tuhat kertaa että saa sen yhden viistohyökkäyksen suljettua. Ja kaikessa tässä ei riitä että itse tekee vaan pitää vaatia että myös joukkuekaverit tekee, sillä koko joukkueen pitää toimia samaan aikaan.

Mestaruusliiga tänä vuonna oli tasoltaan hyvin korkea. Nuoret suomalaiset pelaajat kehittyvät kovaa vauhtia ja ulkomailtakin oli löydetty todellisia helmiä tänne Suomen liigaan. Pelit pelattiin ristiin ja hyvin harvalla varmasti ei ollut hajuakaan kun kausi alkoi että Puijo volley oikeutetusti voitti runkosarjan. Cup finaalissa nähtiin Kangasala ja Hämeenlinna (tuolloin liigassa sijalla 8). Ja finaalissa Pölkky ja Hämeenlinna.

Meiltä jäi käteen Cup-mestaruus ja Mestaruusliigasta hopeinen mitali. Hopeassa aina unohtuu fakta, että se tarkoittaa toisiksi parasta. Myös monelta joka muistaa vain viimeisen ottelun unohtuu se, että moni pelaaja ei koko monikymmenvuotisella urallaan voita yhtäkään mitalia. Meillä moni liigan ensikertalainen sai heti kaksi suurta mitalia ja hirveästi kokemusta.

Kaiken tän myllerryksen keskellä, sen kuvan jonka vain katsoja näkee, tulos minkä sponsori tai tuloskeskeinen yhteiskunta näkee on viisitoista hyvin eityistä ja yksilöllistä ihmistä.

#2 Jenna — Ensimmäinen kausi kun hän tiesi varmasti ison taakan ja vastuun tippuvan harteilleen, koki ensimmäisen loukkaantumisen ja teki hurjasti töitä päästäkseen pelikuntoon pleijareihin. Hän oli sivussa melkein 2kk runkosarjan lopussa ja silti oli ässätilaston kärjessä viimeisiin runkosarjan peleihin asti.

#3 Ella — nuori lahjakkuus tuli joukkueeseen Kuortaneelta ja koki ensimmäisen loukkaantumisensa myös. Hän oli sivussa vajaa 3kk ja tulee olemaan Suomen huipulla muutaman vuoden kuluttua.

#4 Tuuli — hän oli suuren haasteen edessä. Uusi pelipaikka, isot saappaat ja valtava paine ainoana liberona. Vaikka suomalaisuuden tavoin muistetaan vaan negatiiviset asiat niin olen itse ollut läheltä näkemässä sen VALTAVAN kehityksen minkä voi yhdessä kaudessa tehdä.

#5 Heini — hänet laitettiin kovaan paikkaan, liberopaita päälle. Hän suurimman osan ajasta ei tiennyt kumpaa paikkaa treenaisi (yp vai libero) ja kumman paidan päälleen vetäisi. Nuorena pelaajana se on uutta että jos joukkue tarvitsee sinun taitoa jollekin toiselle pelipaikalle, se on mukauduttava. Heini hoiti tämän tehtävän hyvin, sillä ketään muuta ei siihen paikkaan olisi voitu laittaa.

#7 Pipsa — Pipsan alkukausi oli hyvin rankka Suomen cup viikkoon asti. Pelko ja epävarmuus ei tee ihmiselle hyvää, mutta joka kerta kun hänet on laitettu isolle vastuulle kovaan paikkaan hän on näyttänyt kuinka rohkea pelaaja hän osaa olla.

#8 Vera — hän on joukkueen kokenein pelaaja, nopea ja rakentaa muureja verkolla. Vaikka ikää on tullut niin silti hän pystyy pitämään kropan suuret vaivat poissa (ihan kateeks käy).

#9 Jenny — kaikki näkee kuinka hyvä pomppu hänellä on ja kuinka paljon hän pisteitä pystyy tekemään, mutta silti olen eniten innoissani kun hän torjuu upella tekniikalla 1vs1, tai lyö tippuvan roll shotin keskelle kenttää tai pystyy tekemään pisteen jopa mun katon korkuisesta passista. Hänellä on ollut paljon vaivoja kauden aikana ja koskaan hän ei ole niistä valittanut.

#10 Helena — aloitti kauden hakkurina, treenasi nostoa, oli myös nostavana hakkurina. Kun Adeola laitettiin hakkurin paikalle, ei mököttänyt vaihdossa koskaan, jaksoi kannustaa ja tuulettaa ja oli aina valmis tulemaan auttamaan joukkuetta erityisesti puolustukseen. Ei ole helppo homma pysyä valmiina ja positiivisena voin kertoa.

#11 Adeola — aloitti yleispelajaana, mutta lopulta löydettiin hänelle oikea paikka hakkurina. Kun hänen ei tarvinut huolehtia nostosta hän pääsi oikeuksiinsa. Moni innostuu kovasta lyönnistä kolmeen metriin, mutta helkilökohtaisesti parasta on kun hän pääsee lyömään keskitorjujan yli.

#12 Lotta — kun tulin seuraan aikoinaan niin Lotta oli puolet mun pituudesta. Pelaaminen liigajoukkueessa oli kaukainen unelma vain. Kun kävin treeneissä opettamassa junnuille torjuntaa niin hän tuskin ajatteli nyt olevansa täällä. Lotta otti valtavia askelia koko kauden mittaan ja hänen aikansa tulee vielä. Suuri syy kehittymiselle oli kun Ella oli sivussa, hän teki töitä kahden keskitorjujan edestä.

#13 Nea — hän oli alkukaudesta vain vähän joukkueen mukana, mutta tuli vastaanotossa painiskelevalle joukkueelle tueksi puolivälissä kautta. Hänkin joutuin loukkaantumisen uhriksi, mutta hänenkin parrasvalot on vasta edessäpäin. Vaikka hän onkin nuori hän osoitti monesti kypsyytensä sillä jos valmentaja sanoi että lyö rullalyönti 1 kulmaan, niin hän pystyi sen heti toteuttamaan.

#14 Kerttu — hän on Lotan ja Jennan lailla Hämeenlinnan juniorityön tulos. Häntä on tarvittu monessa tiukassa tilanteessa, oli se sitten torjunnassa tai vastaanoton avuksi mutta vaikka vastuu vielä on pieni, tämä kausi on kehittänyt nuorta pelaajaa ja matka on vain ylöspäin.

#15 Sofia — hän tuli puolessavälissä kautta mukaan auttamaan ja monipuolistamaan passariosastoa (ja tuli myös hyvään saumaan sillä Jenna loukkaantui pian sen jälkeen). Sofia oli pyörittänyt alkukauden Puman ykkössarjajoukkueen peliä tappioitta ja toi meidän joukkueeseen paljon, erityisesti puolustuspaikalla. Sofia edellisellä kaudella oli meidän apuna hetken passariloukkaantumisen takia, mutta sanon suoraan että ihan eri pelaaja saapui treeneihin tällä kaudella. Hän on itsetoimisesti tehnyt suuren työn Tommi Pärmäkosken ja Joel Banksin avustuksella. Valitettava pleijarien aivotärähdys varjosti loppukautta.

#16 Odette — hän liittyi joukkueen vahvuuteen joulun jälkeen nimenomaan auttamaan takakenttää hänen kokemuksellaan ja varmuudellaan. Hän on erityisen älykäs pelaaja ja vaikka katsomo-ja somevalmentajat väittävät että hän tuurilla tekee vastustajan käsistä pisteitä niin voin kertoa että yksikään block-out ei ole ollut vahinko. Se on puhdasta taitoa.

Giovanni — hänelle kausi on ollut erityisen rankka, sillä seuraa on riepoteltu moneen suuntaan. Hän on hyvin taktinen valmentaja ja vaatii myös toimiakseen pelaajia jotka ovat fiksuja ja pystyvät käsittelemään paljon informaatioita kerralla. Hän on koko kauden joutunut tehdä melkein kaiken yksin, ja harvoin nukkuu öisin. Aamuisin aikasin lähtee hallille tekemään duunia ja palaa vasta myöhään. Näkymätöntä on se taakka minkä valmentaja kantaa.

Dima — tuli apuun kun kakkosvalmentajamme joutui lähtemään. Hän saapui aina treeneihin omista "oikeista" töistä ja oli aina valmis auttamaan jokaista joka pyysi extraa tai jos kuusikkotreenissä oli tyhjä paikka.

Anna, Vesku, Markus — kaikki palloilivat normaalin työnsä ohella, aina valmiita kysymyksiin ja apuun kun sitä tarvittiin. Keltään ei mitään pois, he ovat antaneet joukkueelle paljon ja ihan liikaakin.

 

Nyt kun kyyneleet on pyyhitty ja pettymyksen tunteet jätetty Kuusamoon on aika antaa kropan palautua. Sillä olemme painaneet duunia elokuun ensimmäisestä päivästä asti ja pelattu pitkä kausi (sisältäen pleijarien 14 peliä, 33:een päivään.)

Kiitos kaikille talkoolaisille, iloisille kasvoille joita hallilla näkee viikosta toiseen.

Kiitos sponsoreille jotka mahdollistavat pelaajien unelma-ammatin, katsojille urheiluhetkien ja yhteisöllisyyden kokemukset, junioripelaajille kasvualustan ja unelmien jahtaamisen, sekä kaupungin hyvän nimen levittämisen.

Kiitos faneille, tukijoille ja perheille. Niille ketkä jaksaa tulla hallille läheltä ja kaukaa. Niille jotka kannustaa kotoa. Erityisesti niille jotka tukivat meitä kun oltiin yhdeksänsinä liigassa ja joukkue joutui draamamyrskyjen keskipisteeksi.

Kiitos toimittajille ja juontajille ja tv-tuotannolle jotka uusille ja vanhoille lentopallon ystäville jaksavat pukea tätä hienoa lajia sanoihin.

Kiitos valokuvaajille jotka pelistä toiseen ikuistavat unohtumattomia hetkiä.

Kiitos Hämeenlinnan kaupunki, tunnut kodilta monelle pelaajalle vuosi vuodelta.

Kiitos Loimua-areenan työntekijät, teillä on kova tiimi.

Kiitos Vekka Toursin bussikuskeille, varsinkin finaalisarjan matkustamisessa, en voi käsittää miten jaksatte.

Kiitos Villelle vuosikymmenien työstä lentopallolle.

Kiitos Vesa-Pekka Hirvioja joka tuli seuran apuun hädän hetkellä.

Kiitos ja anteeks,

-Kapteeni Misu Madsen.

 

kuva: Tomi Vesaharju

  Takaisin