• Hämeenlinnan Lentopallokerho jatkaa vahvistumistaan loppukauden ajaksi. Viimeisimpänä joukkueen riveihin liittyy tuttuakin tutumpi pelaaja, Suomen maajoukkueen avainpelaajiksi noussut keskipelaaja Michaela Madsen. Madsen on tehnyt Lentopallokerhon kanssa loppukauden mittaisen sopimuksen ja liittyy joukkueen riveihin perjantaina.

     

    - On tosi kiva tulla. Minulle tuli helpotuksen aalto, kun sain täältä luvan tulla loppukaudeksi takaisin Kerhoon, 26-vuotias lentopalloilija iloitsee.

     

    Hän odottaa Matteo Pentassuglian valmentamalta joukkueelta vahvaa loppukautta.

     

    - Odotan, että pystymme joukkueena oikeastaan ihan mihin vain. Vaikka tilanne ei olekaan ollut ideaali, alkavat pelaajat olla nyt kunnossa. Toivon, että pystyn tuomaan tiimiin vielä viimeisen buustauksen.

     

    Räväkkä Madsen lupaa, että Loimua-areenan kentällä nähdään hämeenlinnalaisille tuttu pelaaja.

     

    - Juuri sellainen ärsyttävä kyllä, hän nauraa.

     

    Pentassuglia ja Madsen tuntevat toisensa jo Madsen viimeiseltä Hämeenlinnan vuodelta, jolloin italialainen oli Luca Chiappinin apuvalmentaja.

     

    - Hän tietää millainen persoona olen ja on nähnyt minun myös pelaavan, mutta silloin kun hän oli kakkosvalmentajana, olin itse loukkaantuneena enkä pelannut. Muutaman maajoukkuepelin hän on käynyt katsomassa.

     

    Viime kaudella Ranskan pääsarjassa RC Cannesin riveissä pelannut Madsen aloitti kuluvan kauden Belgiassa Lendeleden joukkueessa. Seura teki kuitenkin päätöksen luopua sekä miesten että naisten joukkueistaan ensi kaudeksi, joten Madsen koki parhaimmaksi siirtyä muualle jo kesken kauden.

     

    - Täällä treenataan paljon vähemmän ja ainoa syy, miksi en lähtenyt jo aiemmin oli se, että en voinut jättää joukkuetta pulaan. Nyt sarjasijoituksella ei ole enää periaatteessa mitään väliä, joten olin valmis lähtemään, belgialaisjoukkueessa viimeisen ottelunsa tänään keskiviikkona pelannut keskipelaaja sanoo.

     

    Madsenin peli on kulkenut Belgiassa hyvin.

     

    - Alkukausi on ollut koko ajan tasaisesti hyvä. Olen ollut joukkueen kantavia voimia ja yksi pääpelaajista ja on tietysti harmi jättää heidät tänne. Jouduin kuitenkin lähtemään omaksi parhaakseni, hän muistuttaa.

     

    Paluu Hämeenlinnaan oli Madsenille erittäin helppo päätös.

     

    - Kotiin on kiva tulla. Össe (Anuliisa Lähitie) on tehnyt minulle koko kauden fysiikkaohjelmani ja on nyt Hämeenlinnassakin fysiikkavalmentajani. Lisäksi tiedän, että peli sujuu Katjan (passari Kylmäaho) kanssa. Kaikki Hämeenlinnassa tietävät minut ja mitä pystyn tarjoamaan. Homma hoitui nopeasti, pelaaja kertoo.

     

    Suomen Mestaruusliigaa Madsen on seurannut aina, kun on omilta pelikiireiltään ehtinyt.

     

    - Jos on sattunut niin, että peli on tullut Ruudusta, olen sen myös katsonut. Nyt kun Yassukin (pikkusisko Yasemin Madsen) on pelannut siellä Plokissa, olen heidän pelejään katsonut ja Lentopallokerhoa seuraan aina muutenkin, lentopalloilija nauraa.

     

     

      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä