• HPK-naiset hakee Koreaan lähteneelle Hillary Hurleylle korvaajaa Yhdysvalloista. Yleispelaaja Michelle Strizak on saapunut testiin ensimmäisenä ehdokkaana.

    Michelle Strizak aloittaa HPK:ssa viikon mittaisella koeajalla, jonka jälkeen seura päättää, jatkaako yhdysvaltalainen Hämeenlinnassa loppukauden. Hän saapui Hämeenlinnaan joulun jälkeen.

    22-vuotias Strizak pelasi juuri viimeisen kautensa Yhdysvaltain yliopistosarjassa NCAA:ssa. Hän oli Illinoisin yliopiston joukkueen paras pisteidentekijä tekemällä 3,39 pistettä erää kohti 30 ottelussa. Yhteensä Strizak teki yliopistourallaan 3,12 pistettä erässä 88 ottelussa.

    Tämä kausi päättyi Strizakilla ja Illinoisilla hyvissä ajoin jo marraskuun lopulla, kun joukkue ei päässyt Big 10 -divisioonasta pudotuspeleihin. NCAA-kausi huipentui viikko ennen joulua Stanfordin mestaruuteen.

    Cincinnatista kotoisin oleva Strizak on 185 senttimetriä pitkä ja yltää lyömään palloa 290 sentistä. Hän on vahva hyökkääjä, mutta myös hyvä puolustaja, joten hän sopii täyttämään Hurleyn jättämää aukkoa. Ohiolainen oli tänä syksynä Illinoisin paras hyökkääjä ja syöttäjä sekä toiseksi paras puolustaja.

    Tagit: hpk  tiedotteet  michelle strizak  pelaajasiirto  
      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä