• Lentiskerhon päävalmentaja Matteo Pentassuglia pysyi tappion jälkeen positiivisena.

    - Meidän ottaa ottelusta positiiviset asiat mukaan ja elää päivä kerrallaan. Analysoimme ottelun ja jatkamme töiden tekemistä, Pentassuglia muistutti.

    Hänen mukaansa kerholaisittain parasta peliä nähtiin kolmannessa erässä.

    - Joukkueen asenne vaikeassa tilanteessa oli hyvä. Kahdessa ensimmäisessä erässä emme vielä ihan taistelleet erävoitosta, mutta asenne oli silti hyvä ja yritimme parhaamme. Vastustaja oli hyvin organisoitu, mutta luovuttamisen sijaan yritimme paljon. Otamme kyllä askeleita eteenpäin. Vastaanotto ja syöttö olivat hyviä, lisäksi hyökkäyspeli parani kolmanteen erään. Pelissä oli paljon asioita, joista voimme aloittaa, Pentassuglia sanoi.

    Kolmannen erän kolmen pisteen johto ei tällä kertaa riittänyt erävoittoon.

    - Se ei ollut tällä kertaa riittävästi, mutta jatkamme töiden tekemistä sen eteen, että seuraavalla kerralla se riittää, italialainen vakuutti.

      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä