lentiskauppa.com

  • Hämeenlinnan Lentopallokerho jatkaa Mestaruusliigan pelejään sunnuntaina, kun se saa vastaansa Loimua-areenaan kuopiolaisen Puijo Wolleyn. Ottelu alkaa kello 18.30 ja on katsottavissa myös Ruutu+-palvelussa.

    Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti ja kumpikin oli kotiottelussaan parempi. Kerho kaatoi kuopiolaiset lokakuussa Hämeenlinnassa erin 3–0, mutta varsinkin kaksi ensimmäistä erää olisivat voineet kääntyä kummalle tahansa. Puijo Wolley oli puolestaan kotisalissaan parempi erin 3–2, joten keskinäisten otteluiden pisteet ovat tällä hetkellä Lentopallokerhon hyväksi 4–2.

    Puijo pelaa vielä ennen sunnuntain ottelua lauantaina Helsinki Volleyn vieraana.

    Lentopallokerhon kapteeni Yasmine Madsen odottaa sunnuntain ottelusta tasaista vääntöä.

    – Varmasti on kova ottelu, kuten ne aiemmatkin kohtaamiset. Puijo ei ole koskaan helppo vastus. Se puolustaa tosi hyvin, ja meidän pitää olla kärsivällisiä, että pallo kuolee sen lattiaan, Madsen painottaa.

    Kuopiolaiset ovat ottaneet tällä kaudelle pelillisesti askeleen eteenpäin pitkäaikaisen valmentajansa Jukka Lehtosen johdolla.

    – Joukkueeseen on jäänyt monta samaa pelaajaa, joten sen yhteispeli on kunnossa. Se hankki myös hyvät ulkomaalaiset, jotka sopivat ryhmään hyvin. Yleinen henki vaikuttaa Puijossa hienolta, Madsen kehuu.

    Kansainvälistä väriä pohjoissavolaisille tuovat kanadalainen passari Courtney Baker ja hänen hakkurin paikalla pelaava maannaisensa Natasha Calkins.

    Lentopallokerho on pelannut viime aikoina paljon, ja haki esimerkiksi alkuviikosta kuusi sarjapistettä LiigaPlokin ja WoVon vieraana. Tiivis tahti valmistaa joukkuetta kevään pudotuspeleihin, jotka pelataan myös tuttuun tapaan nopealla rytmillä.

    – Harjoittelemme sitä kohden. On hyvä vetää nyt kovaa, kun silloinkin tahti on kova, kapteeni sanoo.

    Madsenin mukaan parasta Lentopallokerhoa ei ole vielä nähty.

    – Alkuviikon peleissäkin meillä oli vielä paljon parannettavaa, mutta sanoisin, että jokainen peli on voitettavissa, jos pelaamme omalla tasollamme.

      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä