• Hämeenlinnan Lentopallokerho on tehnyt sopimuksen serbialaisen Vanja Pržuljin kanssa. Vanajan rannoille Vanja saapuu Pohjois-Karoliinasta Pembroken yliopistosta, jossa hän pelasi kaksi viimeistä kautta.

    Vanja rakastui lentopalloon kasvaessaan Belgradissa, Serbiassa. Jo nuoresta lähtien hänen tavoitteenaan oli pelata ammattilaisena. Hänen oli kuitenkin jätettävä perheensä taakse tavoitellakseen unelmaansa. Heti lukion jälkeen hän pakkasi elämänsä kahteen matkalaukkuun ja matkusti Yhdysvaltoihin.

    USA:n yliopistosarjoissa 183 senttinen yleispelaaja vietti kaiken kaikkiaan kuusi kautta, keräten useita henkilökohtaisia palkintoja, tähdistövalintoja, suitsutusta ja lyöden koulujensa ennätykset uusiksi.

    — Olen äärettömän innoissani päästessäni osaksi perinteistä menestysseuraa Hämeenlinnan Lentopallokerhoa! Uskon, että joukkueemme tulee olemaan loistava ja että pelaamme hyvän kausi. Tämä on minulle loistava tilaisuus ottaa urallani seuraava iso askel, mutta myös kasvaa, kehittyä ja olla osa joukkuetta, jossa on mahtavia pelaajia ja osaavaa henkilökuntaa. Olen innoissani uudesta kaudesta ja suuri kiitos valmentaja (Andrea) Carasille tästä mahdollisuudesta. Toivon, että fanit tulevat tukemaan ja kannustamaan meitä äänekkäästi ja runsain joukoin, koska uskon, että tästä joukkueesta tulee loistava ja sillä on erinomaiset mahdollisuudet menestyä.

    — Vanja on juuri sitä mitä ajattelen älykkäästä pelaajasta. Hän on tekninen ja hänellä on paljon erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Kun näin hänen promootiovideonsa, yllätyin hänen kyvyistään ja ominaisuuksistaan... Katsoin perään kaikki hänen pelaamansa pelit, ja ymmärsin pian, että hän on juuri se palanen, jota tarvitsemme saavuttaaksemme tavoitteemme, kuvailee päävalmentaja Andrea Carasi uutta vahvistustaan

      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä