• Matti ja Teppo sen tietävät. Laulun sanoin kansa viihtyy, kun vauhti kiihtyy. Hämeenlinnan Lentopallokerhon naisten liigajoukkueen viime viikot noudattavat tismalleen suosikki-iskelmän sanomaa. Suomen cupin lopputurnauksesta alkanut Kerhon väkevä vire näkyy paitsi sarjasijoituksen nousuna myös kotiotteluiden yleisömäärien kasvuna. 

    Viimeksi Kerhon vahvan kevätvireen joutui toteamaan Mestaruusliigan sarjanelonen Oriveden Ponnistus. Kolme sarjapistettä matkasivat Pirkanmaalta Kanta-Hämeeseen vakuuttavalla 3–0 vierasvoitolla. Edellisessä kotipelissä viime viikon torstaina puolestaan kaatui sarjakolmonen LP Kangasala niin ikään suoraan kolmessa erässä kauden ennätysyleisön, reilun 700 katsojan edessä. Kova luku (naisten) lentopallossa.

    Suomen Cup mukaan lukien Lentopallokerho on voittanut kuudesta viime ottelustaan komeasti viisi. Liigavoittojen myötä sarjasijoitus on kohentunut lupaavasti kuudenneksi. Sarjan kärkikolmikko Puijo Wolley, hallitseva mestari Kuusamo ja viime vuosien menestysjoukkue LP Kangasala ovat Kerholta karussa, kiitos nihkeän alkukauden. Mutta, runkosarjan neljäs sija ja sen myötä kotietu pudotuspelien avauskierroksella on kirjaimellisesti Kerhon omissa käsissä.

    KLASSIKKOKOKOHTAAMINEN

    Pudotuspelin asetelmien osalta tämän viikon torstain kotiottelu rakasta vihollista LP Viestiä vastaan on ratkaisevan tärkeä. Salolaisjoukkue on liigassa viidentenä, vain kaksi sarjapistettä Kerhoa edellä eli kolmen pisteen voiton myötä Kerho nousisi salolaisten edelle. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta joukkueen nykyvireen tuntien mahdollista, kenties jopa todennäköistä.

    Kerholla ja LP Viestillä on runkosarjassa jäljellä vielä viisi ottelua, sarjassa tällä hetkellä neljäntenä majailevalla OrPo:lla vain kolme. Mahdollisen kolmen pisteen kotivoiton myötä Lentopallokerho nousisi OrPo:n iholle, vain pisteen päähän neljännestä sijasta.

    Torstain klassikko-ottelu on myös kahden valmentajavelhon herkullinen kohtaaminen. Lentopallokerhon Giovanni Torchio ja LP Viestin Tomi Lemminkäinen tietävät, mitä tekevät. Lemminkäisen saldo eri rooleissa LP Viestin mestaruusjuhlien maestrona on tyrmäävää, yhteensä kymmenen Suomen mestaruutta. Ammattiylpeä Torchio ei kuitenkaan hevillä suostu soittamaan sonaatin toista viulua, tuskin humpallakaan. Näin ollen torstai-ilta kotoisalla Loimua-areenalla povailee kihelmöivää lentopalloviihdettä.

    — Nautin haasteista, ja nyt olemme tilanteessa, jossa osaamisemme todella mitataan, Torchio toteaa. LP Viesti koki suuria muutoksia viime kauden jälkeen, mutta siitä huolimatta joukkue on noussut liigan kärkikastiin. Odotan hienoa ottelua kahden taitavan ja nousuvireisen joukkueen välillä.

    TÄÄ ME OSATAAN

    Naisten Mestaruusliigan runkosarja huipentuu maaliskuun toisella viikolla. Lentopallokerhon nousujohteinen vire ennakoi herkullisia hetkiä joukkueen kannattajille. 

    Kerhon laadukas kokoonpano ja iskukyky kuitenkin edellyttävät ehdottomasti joukkueen tavoitteen asettamista riittävän korkealla, menestykseen pudotuspeleissä. Kerhon ei pidä tavoitella kevään karkeloissa arvotonta kissankultaa, vaan tavoitteen täytyy säihkyä jalometallin kirkkaissa väreissä. Kerhon kevään teemaksi sopii hyvin, kuinka muuten, Matin ja Tepon toisen suosikkisävelmän sanoma, aavistuksen mukaellen.

    ”Kaikki mukaan vaan, me teille pelataan. Hei beibit siitä vaan, tää me osataan”!

     

    teksti: Tapio Suominen
    kuva: Antti Saarimaa

      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä