• [Otteluennakko] HPK vs VBC Pomì ǀ 22.2.2017 klo 18.30 ǀ Elenia-areena

    HPK-naisten eurocup-kausi huipentuu keskiviikkona Elenia-areenassa. Varsinainen loppuottelu ei ole kyseessä, sillä pelataan vasta CEV Cupin neljännesvälieriä. Maailman parhaisiin naisjoukkueisiin lukeutuvan VBC Pomì Casalmaggioren saapuminen Hämeenlinnaan on kuitenkin harvinaisempaa herkkua kuin Suomen mestaruudesta pelaaminen.

    Voittamisesta HPK:n ei tarvitse ottaa paineita, jatkopaikasta puhumattakaan. Casalmaggiore käytännössä nappasi lipun CEV Cupin kahdeksan parhaan joukkoon voittamalla kotonaan odotetusti 3–0. Vaikka HPK:lla oli ensimmäisessä osaottelussa ajoittain mahdollisuutensa, tasoero tuli selville.

    Aivan uusi asia maailmantähtien kohtaaminen Elenia-areenassa ei HPK:lle ole. Joulukuussa 2014 venäläinen Dinamo Krasnodar kävi kouluttamassa silloin Bruno Napolitanon valmentamaa Kerhoa 0–3 matkallaan CEV Cupin voittoon. Keskiviikon vieras on vähintään samaa tasoa.

    Casalmaggiore on noussut muutaman viime vuoden aikana ryminällä Euroopan kärkeen. Kauden 2014–15 ”scudettoa” eli Italian mestaruutta seurasi vuosi sitten CEV:in Mestarien liigan voitto. Pudottuaan Serie A1:n puolivälierissä paikka Euroopan kovimmassa seurajoukkuekilpailussa jäi uusimatta. Lokakuussa Casalmaggiore pelasi turkkilaisen Eczacibasin kanssa tiukasti seurajoukkueiden maailmanmestaruudesta, mutta jäi 3–2-tappiolla Filippiineillä pelatun turnauksen hopealle.

     

    Italialaisjoukkue on täynnä kovia lentopalloammattilaisia, joista osa kuuluu maailman parhaiden maajoukkueiden vakiokasvoihin. Keskitorjuja Jovana Stevanovic pelasi Serbian kuusikossa Rio de Janeiron olympiafinaalissa, kun taas passari Carli Lloyd oli osa pronssia voittanutta Yhdysvaltain joukkuetta. Heidän lisäkseen tärkeitä aseita etenkin hyökkäyspelissä ovat kroatialainen tähtihakkuri Samanta Fabris ja italialaisyleispelaaja Valentina Tirozzi.

    HPK:n päävalmentajan Luca Chiappinin mukaan myös Casalmaggioren päävalmentaja Giovanni Caprara on yksi parhaista naisten lentopallossa. Chiappinin maanmies on voittanut valmentajana Mestarien liigan neljästi ja maailmanmestaruuden kertaalleen.

    – Tunnen Giovannin ajalta, jolloin hän valmensi Bergamossa ja minä Novarassa (Italian liigassa). Hän on tiukka valmentaja, ja häntä vastaan pelaamisensa on aina tilaisuus oppia, Chiappini kertoo. Hänen mukaansa myös vierailu Cremonaan VBC:n vieraaksi oli opettavainen kokemus.

     

    Kerho-luotsi korostaa, ettei joukkueiden tasoa kannata verrata toisiinsa. Italialaisjätin pelaajabudjetti on naisten lentopallon mittapuulla suuri, yli miljoona euroa.

    – Meillä on toki Casalmaggioren kanssa eri tavoitteet. CEV Cupin kolmannelle kierrokselle pääseminen oli kauden päätavoitteemme. Nyt pääasia on herättää ihmisten kiinnostusta naisten lentopalloon. Heidän saapumisensa tänne on seuralle ja suomalaiselle lentopallolle suuri mahdollisuus, Chiappini huomauttaa.

    Mitä peliin tulee, toisessa ottelussa ei ainakaan ole syytä jännittää liikaa.

    – Pelaamme omaa peliämme ja nautimme lentopallosta, kuten aina pyydän pelaajia nauttimaan, valmentaja päättää.

    HPK ja Pomì Casalmaggiore kohtaavat keskiviikkoiltana tuttuun aikaan 18.30 Elenia-areenassa. Tule ja koe maailmanluokan lentopalloshow. Lippuja on vielä saatavilla edullisesti ennakkoon R-Kioskeilta ja Lippupisteeltä.

     

    Linkit

    http://www.lippu.fi/Lippuja.html?affiliate=ADV&doc=artistPages%2Ftickets&fun=artist&action=tickets&erid=1813524&includeOnlybookable=false&xtmc=hpk&xtnp=1&xtcr=2

    Tagit: hpk  pomi casalmaggiore  cev cup  #cevcupw  otteluennakot  
      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä