lentiskauppa.com

  • HPK ja LP Viesti tarvitsivat jälleen täydet viisi erää keskinäisen paremmuuden ratkaisemiseen, kun Mestaruusliigan kärkijoukkueet kohtasivat viimeistä kertaa runkosarjassa. Hämeenlinnalaiset ottivat revanssin samoin lukemin kuin millä Viesti oli vienyt Suomen cupin kaksi viikkoa sitten: 2–3 (25–20, 14–25, 23–25, 25–18, 11–15).

    Ennen ottelua LP Viesti nosti seremoniallisesti Suomen cup -mestaruusviirin Salohallin kattoon kuin muistuttaakseen paremmuudestaan, mutta HPK sai lauantaina viimeisen naurun.

    Ottelun ensimmäinen erä oli tasainen, mutta 19–18-tilanteessa HPK:lta katosi tarvittava varmuus. Viestin torjuntapeli oli läpi ottelun kohdallaan ja kantoi avauserän voittoon. Keskitorjuja Nadezhda Gohštein häikäisi kahdeksalla pisteellään, joista kaksi tuli torjunnoilla.

    Toisessa erässä pelin suunta kääntyi täysin. HPK marssi pikatahtiin 2–12-johtoon Salla Karhun ja Michaela Madsenin molempien syötettyä kaksi ässää. Kerho oli joka osa-alueella parempi ja tauolle lähdettiin, kuten cupin finaalissa, tasatilanteessa 1–1.

     

    Erätauon jälkeen ottelu jatkui HPK:n komennossa. Vieraat johtivat teknisellä aikalisällä neljällä pisteellä, mutta sen jälkeen salolaiset saivat torjunnan toisensa perään, ja peli tasoittui. LP Viesti ei erän lopun 23–22-johdostaan huolimatta saanut eräpalloakaan, kun HPK:n liigarutiini toi hämäläisille kolme seuraavaa pistettä. 1–2-johto vaihtui taululle erän luonteelle sopivasti Allison Mayfieldin torjunnalla.

    Neljäs erä oli kuin toisinto toisesta, mutta nyt Viesti vei. Kotijoukkueella onnistui kaikki, eikä HPK löytänyt keinoja torjunnan ohittamiseen. Kun hakkuri Ronja Heikkiniemi otti roolinsa hyökkäysten päättäjänä, Viesti karkasi vastustamattomasti 18–8-johtoon. Viides erä oli taas väistämätön.

    Päätöserässä oli taas HPK:n vuoro aloittaa vahvasti – tai pikemminkin Viestin kustannuksella. Kerho pääsi lyhyessä erässä 1–7-johtoon ilman ainuttakaan hyökkäyspistettä. Salo nousi kuitenkin Heikkiniemen syötöllä tasoihin 9–9:ään, ja seurojen kauden kuudes kohtaaminen näytti saavan tiukan lopun. HPK taisteli kuitenkin seuraavat pallot Mayfieldin ja Karoliina Fribergin johdolla edukseen ja kasvatti eron sarjataulukossa seitsemään pisteeseen.

     

    HPK:n laitahyökkääjät Mayfield ja Salla Karhu sekä hakkuri Piia Korhonen kokosivat taas hyvät pisteet, mutta myös virheitä sattui heille paljon. Samaan tapaan pelasivat Viestin kollegat Pauliina Vilponen ja Heikkiniemi, joka nousi pelin parhaaksi pisteidentekijäksi tehoin 20/+9. Mayfield oli tehoillaan 19/+2 Kerhon pisteykkönen. Hieman varmemmin pelasivat keskitorjujat Gohštein (18/+10) ja Madsen (9/+9), jotka palkittiinkin joukkueidensa parhaina.

    Viesti pysyi voittokamppailussa myös hyvän puolustuspelinsä ansiosta. Libero Hillaelina Mäntylä ansaitsi Madsenin jälkeen kaksi LähiTapiola-pistettä vastaanotettuaan jopa 81 prosentin tehoilla (täydellisiä vastaanottoja 52 % 21:stä). Salolaiset kaivoivat HPK:n hyökkäykset peräti 95 kertaa Mäntylän johdolla.

     

    HPK:n päävalmentaja Luca Chiappinin mukaan ottelu oli raskas eikä vähiten sen takia, että peli oli viiteen viikkoon joukkueelle yhdestoista.

    – Ottelu ei ollut hyvä kummaltakaan joukkueelta, koska molemmat tekivät paljon virheitä. Näin käy, kun ei pääse harjoittelemaan tarpeeksi ja pelataan liikaa. Ero syntyi viidennessä erässä, kun saimme kolme torjuntaa ja kaksi ässää, Chiappini arvioi.

    Chiappinin mukaan joukkue voitti lauantaina Noora Venholle, joka venyi henkilökohtaisesta tragediasta huolimatta yhteen kauden parhaista peleistään liberona.

    Michaela Madsen oli tyytyväinen joukkueen saatua väsyneenäkin positiivisen vireen päälle ennen sunnuntain Kuusamo-ottelua.

    – Nyt kun tuli vähän tiukempi matsi, niin tuntuu hyvältä, että pysyttiin kovana ottelun loppuun asti. Olemme henkisesti ja fyysisesti aika väsyneitä, mutta juuri siksi olen ylpeä, että pystyimme puristamaan melkein viimeiset mehut tänään, ottelun arvokkain pelaaja kertoi.

     

    Tilastot

    LP Viesti–HPK 2–3 (25–20, 14–25, 23–25, 25–18, 11–15)

    Parhaat pistenaiset:

    LP Viesti: Ronja Heikkiniemi 20/+9, Nadezhda Gohštein 18/+10, Pauliina Vilponen 18/+7

    HPK: Allison Mayfield 19/+2, Piia Korhonen 17/+9, Salla Karhu 12/+5

    Parhaat pelaajat: Gohštein (Viesti) ja Michaela Madsen (HPK)

    LähiTapiola-pisteet: 3p Madsen, 2p Hillaelina Mäntylä (Viesti), 1p Karhu

     

    Linkit

    http://www.mestaruusliiga.fi/tilastot/naiset-runkosarja.html

    Tagit: hpk  lp viesti  mestaruusliiga  otteluraportit  
      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä