• Hämeenlinnan Lentiskerho saa vastaansa Elenia Areenalle nurmolaisen JymyVolleyn torstaina 3.10. kello 18.30.

    Hämeenlinnassakin mainetta niittänyt ”Kassu” Kaisa Nyman (os. Jokinen) on palannut liigaan muutaman vuoden jälkeen ja äänestettiin naisten Mestaruusliigan mielenkiintoisimmaksi suomalaispelaajaksi. Toinen Jymyn mielenkiintoinen pelaaja on hämeenlinnalainen Annina Keinonen, juonikas passari.

    Jymy ei ole heppoinen joukkue, sillä se pisti kauden ensimmäisessä ottelussa ankarasti hanttiin liigan kärkeen veikatulle LiigaPlokille. Jymy hävisi täpärästi kotisalissaan 1-3. Kaikki erät olivat erittäin tasaisia. Seuraamisen arvoisia ovat ensimmäisessä ottelussa eniten pisteitä takoneet Jymyn Jody Larson 21/+14 ja Perry Ramsay 16/+8.

    Lentiskerho teki raskaan pelireissun pohjoiseen ja saaliina oli neljä sarjapistettä. Lentiskerho voitti sunnuntaina rovaniemeläisen WoVon 3-1 mutta hävisi seuraavana päivänä Kuusamossa Pölkylle 2-3. Joukkue pelasi samalla kokoonpanolla kaikki yhdeksän erää.

    Yleisön suuri mielenkiinto kohdistuu myös Lentiskerhoon. Pomppukone Oluoma Okaro on kimmoisa ja tykitti kahdessa ensimmäisessä ottelussa jo kovat lukemat 19/+2 ja 25/+13. Suvi Kokkonen on joukkueelleen kultaakin kalliimpi 24/+17 ja 19/+2.

    Paluumuuttajat keskari Karoliina Friberg ja passari Katja Kylmäaho tulevat olemaan myös alkaneella pelikaudella yleisön suosikkeja. Karoliinan pisteet kahdessa ensimmäisessä ottelussa olivat huippulukemia 12/+5 ja 13/+11. Myös juonikas Katja pääsi passariksi hyville pisteille 5/+5 ja 2/+2. Libero Julia Porsanger on tekemässä todellista läpimurtoaan liigassa.

    Paljon nähtävää on siis Lentiskerhon ensimmäisessä kotiottelussa. Seuraavissa otteluissa saattaa olla lisää mielenkiintoisia pelaajia, sillä hankinnat ovat aivan loppusuoralla.

     

      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä