• Hämeenlinnan Lentopallokerho ei tuhlannut energiavarantojaan pelatessaan hännänhuippua vastaan. WoVo kaatui puoliteholla 3-0 vaikka pikkupisteet hieman kosiskelevatkin vierasjoukkuetta 25-16, 25-20 ja 25-22. Lentiskerho kiristi turboruuvia aina tarvittaessa. Lisäksi Lentiskerho peluutti useampia pelaajia. Ensimmäisen kerran liigassa kentälle pääsi myös nuori 15-vuotias passari Jenna Ylivainio muutaman pallon ajaksi kahteen otteeseen. 

    Lentiskerhon päävalmentaja Matteo Pentassuglia.

    - Olen pettynyt siihen, kun joukkue pelasi kuin vastustaja. Ei oltu lähelläkään omaa tasoa. WoVo muutti hyökkäyssysteemiä ottelun kuluessa ja ei ollut helppo mukautua siihen. Pikkaisen hirvittää, kun seuraava peli pelataan Venäjällä Mestareiden liigassa.

    Lentiskerhon passari Jenna Ylivainio.

    - Pikkuisen jännitti, kun pääsin kentälle. Joukkue otti kuitenkin minut hienosti vastaan ja se helpotti pelaamista.

    WoVon päävalmentaja Juha Keihäskoski.

    - Ihan kohtuullisen hyvä peli meiltä, kun otetaan huomioon, että vastustajana oli Mestaruusliigan kärkijoukkueisiin kuuluva. Lisäksi paransimme peliämme loppua kohden. Uskon, että voittaja tulee meillekin vielä kauden aikana.

    WoVo keskipelaaja Aliisa Kähkölä.

    - Olen tyytyväinen omaan peliin ja joukkueeseen. Hyvin parannettiin koko ajan peliä, vaikka päivä on ollut raskas matkustamisen takia.

    Parhaat pisteet:

    Lentiskerho Suvi Kokkonen 17/+12, Kateryna Kalchenko 13/+10, Emmi Riikilä 7/+4

    WoVo Ekaterina Klimova 16/+6, Jenelle Jordan 15/+12, Aliisa Kähkölä 5/+5.

     

    Voima Henkilöstöpalvelut Oy:n toimitusjohtaja Hannele Könnömäki palkitsi Herkkumaan tuotteilla WoVon Jenelle Jordanin ja Lentiskerhon Suvi Kokkosen.

    Raati valitsi ottelun parhaaksi liberoksi Lentiskerhon Julia Porsangerin.

    LähiTapiola pisteet:

    3. Suvi Kokkonen Lentiskerho

    2. Kateryna Kalchenko Lentiskerho

    1. Ekaterina Klimova WoVo

    Yleisöä 473.

      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä