• Hämeenlinnan Lentopallokerho palaa kahden viikon mittaiselta ottelutauoltaan lauantaina. Joukkue matkustaa Huittisiin LP-Vampulan vieraaksi. 

    LP-Vampula on pelannut vahvan alkukauden, josta viimeisimpänä osoituksena oli viikolla pelattu Challenge Cupin osaottelu sveitsiläistä Volley Luganoa vastaan. Avausottelun vieraissa hävinnyt LP-Vampula vei kotiottelunsa erin 3-1, mutta taipui lopulta kultaisessa erässä, jonka sveitsiläiset veivät niukasti 16-18.

    - Lisäksi LP-Vampula voitti vieraissa Salon 3-2. Se oli myös kova suoritus. Meillä on vastassa joukkue, joka kehittyy selvästi koko ajan paremmaksi. Se on myös näyttänyt, että se pystyy pelaamaan tuloksesta ketä tahansa vastaan. Meidän täytyy pystyä parhaimpaamme, mietti Lentiskerhon päävalmentaja Matteo Pentassuglia ottelupäivän aattona.

    Lentiskerho kohtasi huittislaiset alkukaudesta kertaalleen Suomen cupista. Silloin LP-Vampula oli parempi erin 3-1.

    - Tunnemme tietysti vastustajan pelin paremmin ja miettiä, mitä se teki meitä vastaan aikaisemmin. Siitä on vähän apua. Lentopallossa voi kuitenkin muuttaa monia asioita, eikä meillä ole tietoa siitä, aikooko vastustaja pelata samalla tavalla.

    Hämeenlinnalaiset pelaavat lauantaina ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon. Pentassuglian mukaan tauko tuli tarpeeseen.

    - Pääsimme vähän lepäämään ja pystyimme myös työskentelemään vähän enemmän oman pelimme kanssa sen sijaan, että olisimme miettineet vastustajaa. Nyt on tärkeä päästä nopeasti sisään peliin. Kahden viikon tauko voi hieman vaikuttaa siihen, mutta ei se ole ongelma, jos käsittelemme asian henkisesti oikein, Pentassuglia sanoi.

      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä