Hämeenlinnan Lentopallokerho pystyi maanantaina siihen, mihin yksikään joukkue ei tämän kauden aikana ollut vielä pystynyt. Lentiskerho katkaisi alkukauden ajan pelkkiä voittoja napsineen LiigaPlokin voittoputken, kun se kaatoi pihtiputaalaiset Elenia-areenassa erin 3-1 (25-27, 26-24, 25-14, 25-18).
Lentiskerho johti pitkään jo ottelun avauserää ja oli muun muassa 21-16-tilanteessa menossa selvään erävoittoon, mutta sarjakärki onnistui lopussa kirimään rinnalle ja lopulta jatkopalloilla ohi. Toisessa erässä oli puolestaan kotijoukkueen vuoro nousta reilusta tappioasemasta erävoittoon. LiigaPloki johti toista erää vielä 20-24, mutta ei onnistunut ottamaan neljästä eräpallosta huolimatta ratkaisevaa erän katkaisevaa pistettä ja joutui taipumaan 26-24-tappioon.
Kahdessa viimeisessä erässä Lentiskerho oli niskan päällä alusta lähtien. Vierasjoukkueen kannalta ikävimmät tapahtumat kävivät neljännen tilanteissa 9-5 ja 23-18, kun ensin Salla Karhu ja myöhemmin Maddie Palmer loukkasivat itseään ja joutuivat jättämään pelin kesken.
Hämeenlinnalaisten tehokkain pelaaja oli vahvan paluun liigakentille tehnyt Emmi Riikilä, joka teki yleispelaajan paikaltaan 21 (+14) pistettä. Karoliina Friberg säesti maajoukkuepelaajaa 13 (+12) pisteellään, ja hakkurin paikkaa koko ajan tutummaksi saava Victoria Tosi teki 12 (+6) pistettä.
Vierasjoukkueen parhaana palkittiin tehokkain pelaaja ja lopussa loukkaantunut Palmer (17/+10).
Lentopallokerho nousi voitollaan 21 pisteeseen ja pysyy sarjataulukossa kuudentena. Joukkue jatkaa Mestaruusliigan pelejään kohtaamalla lauantaina vierasottelussa Oriveden Ponnistuksen. Ottelu alkaa Oriveden liikuntahallissa kello 17.
Takaisin2023
2022
2021
2020
2019
2018
2017
2016
2015
0000