• Hämeenlinnan Lentopallokerho ei onnistunut kasvattamaan pistesaldoaan sunnuntain Mestaruusliigan kierroksella. Kotijoukkue LiigaPloki oli Pihtipudas-salissa parempi suoraan kolmessa erässä numeroin 3-0 (25-18, 25-17, 25-23).

    Ottelkun avauserä oli tasainen 10-10-tilanteeseen asti, kunnes kotijoukkue repäisi muutaman pisteen kaulan, jonka se myös piti ottelun loppuun asti. Entinen kerholainen Yasmine Madsen iski hakkurin paikaltaan erän päätöspisteen.

    Myös ottelun toinen erä noudatteli avauserän kaavaa. Kotijoukkue pääsi taas 10-10-tilanteesta muutaman pisteen johtoasemaan. Lentiskerho käväisi vielä kahden pisteen päässä 17-15-tilanteessa, mutta LiigaPloki piti pintansa. Myös tällä kertaa Madsen pääsi tekemään erän viimeisen pisteen.

    Lentiskerho piti kolmannen erän ottelun tiukimpana. Se johti erää parhaimmillaan 14-11, mutta ei pystynyt pitämään johtoaan loppuun asti. LiigaPloki käänsi voimasuhteet ja karkasi 15-15-tilanteesta kolmen pisteen johtoon. Kerho tuli vielä parikympin tienoilla pisteen päähän. Erävoittoon asti hämeenlinnalaisten rahkeet eivät kuitenkaan tällä kertaa riittäneet.

    Lentiskerhon tehokkain pelaaja oli hakkuri Oluoma Okaro (13/+4) ennen yleispelaajia Roosa Heikkiniemeä (9/+3) ja Netta Hyttistä (8/+1). Kotijoukkueen tehopelaaja oli yleispelaaja Maddie Palmer (13/+9).

      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä