•   LP Kangasala voitti “paikallisvastustajansa” Lentiskerhon hienolla pelillä 3-0. Lentopallossa ei sanota turhaan, että KAIKKI LÄHTEE HYVISTÄ NOSTOISTA. Jo ensimmäisessä erässä Kangasala vei Lentiskerholta parhaimman terän pois kun esimerkiksi aloitusnostot nousivat huikeilla 86 prosentin tehoilla. Akseli Tiiamari Sievänen ja Ronja Heikkiniemi olivat järkyttävän hyviä läpi ottelun. Myös puolustuspalloissa. Ottelun ehkä parhain oli sympaattinen ja hienokäytöksinen passari Katja Kylmäaho joka teki työnsä pieteetillä. Jokohan tuli kehuttua vastustajaa tarpeeksi. 

      Muutama uutinen ja havainto myös omasta joukkueesta. Kaikki lähes hyvin.  Kuusikkopelaamisen rakentaminen on vasta aloitettu. Tappiot kouluttavat. Sekoilu pois ja otteisiin terävyyttä.  

      On sitä aikaisemminkin sarjapelit aloitettu heikosti mutta lopussa kiitos seissyt. Hyvä uutinen on myös kun alkuharmituksen jälkeen joukkueen mieliala oli kotimatkalla rennon iloinen. Toinen hyvä uutinen on myös kun seurajohdolla käsi ei vielä ole paniikkinappulalla. Kolmas hyvä uutinen on kun suurin osa faneistamme suhtautuu syntyneeseen tilanteeseen kannustavasti ja ymmärtäväisesti. Myös räksötys kuuluu peliin. Koirat haukkuu karavaani kulkee. Kriitikoillakin on oikeus mielipiteisiinsä.  

      Yksi asia on ainakin varma – pohjalta ei ole kuin yksi suunta ja se on ylöspäinen. Sinne pitää tähdätä ja sarjan viimeiset ottelut ovat ne tärkeimmät. 

      Ottelussa palkittiin Lentiskerholta paras pisteiden tekijä joukkueen kapteenina toimiva Yasmine Madsen.

      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä