• Hämeenlinnan Lentopallokerhon päävalmentaja Matteo Pentassuglia ei puhkunut tyytyväisyyttä perjantai-iltana nähtyään joukkueensa voittavan Lammin liikuntakeskuksessa Puijo Wolleyn viiden erän taistelun jälkeen.

    - Koko joukkue oli heti pelin jälkeen sitä mieltä, ettei kukaan ole tyytyväinen tähän iltaan.  Enkä kyllä uskonutkaan, että kukaan voisi olla tyytyväinen siihen, että menetimme yhden pisteen.

    Italialainen kuitenkin muistutti heti perään, että pään pitää pysyä pystussä perjantain kaltaisten pelien jälkeen.

    - Tällainen ottelu pitää ottaa opetuksena ja ymmärtää, ettemme voi pelata näin uudelleen. Kaikkien pitää ymmärtää, ettemme ole huono joukkue, eikä tasomme ole menossa alaspäin, vaan olimme tällä kertaa liian pehmeitä. Tärkeää on, ettemme ole sitä seuraavalla kerralla.

    Pentassuglia sanoi myös, että ottaa perjantain kaltaisen opetuksen vastaan mieluummin kauden alkupuolella.

    - Silti ottelu täytyy ottaa esimerkkinä ja mahdollisuutena puskea itseämme eteenpäin, päävalmenta päätti.

      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä