• Lentopallon kotoinen pääsarjamme Mestaruusliiga lähestyy runkosarjan osalta puolimatkan krouvia. Liigan runkosarjassa pelataan ennen kevään pudotuspelejä 27 kierrosta. Tällä hetkellä liigan joukkueiden ottelumäärä vaihtelee välillä 10–14.

    Tosin, krouvi-ilmaisu sopii Mestaruusliigaan perin huonosti. Kyseessä on laadukas ammattilaissarja, joten vierailut krouveissa jäävät taatusti vähiin. Ottelutahti sen sijaan jatkuu kiivaana, ennen juhlakauden kahden viikon taukoa.

    Kuluvan viikon lauantaina, 16. joulukuuta pelataan kauden ensimmäinen täysi ottelukierros saman päivän aikana, eli kaikki kymmenen liigajoukkuetta viidessä ottelussa ottavat mittaa toisistaan.

    PERINNESEUROJEN OTATUS

    Hämeenlinnan Loimua Areenalla kohtaavat lauantaina kaksi lentopallon perinneseuraa, Hämeenlinnan Lentopallokerho ja Oriveden Ponnistus. OrPo:lla on käynnissä peräti 39. kausi pääsarjassa, Kerhollakin komeasti 33. Mestaruuksien määrässä OrPo:n ainoa mestaruus, vuodelta 1997, toki kalpenee Kerhon kymmenen mestaruuden rinnalla.

    Kuluvalla kaudella kummankin joukkueen suoritus- ja ennen kaikkea tulostaso on kuitenkin jäänyt totutusta. Lentopallokerho majailee tällä hetkellä sarjataulukossa kuudentena, OrPo viimeistä edellisenä, sijalla yhdeksän. Kahdeksan parasta joukkuetta etenevät aikanaan pudotuspeleihin. 

    Molemmat joukkueet siis kaipaavat lisäpisteitä, ja ainakin toiselle niitä on lauantai-iltana myös luvassa. Liigan kärjessä hallitseva mestari Kuusamo on edennyt korskeasti voitosta voittoon. Kymmenen ottelua, kymmenen voittoa, erävoitot häkellyttävästi 30–3! Lentopallokerhon vastaava saldo yhteentoista otteluun näyttää kuutta voittoa ja viittä tappiota. OrPo puolestaan on voittanut neljästi 13 pelaamassaan ottelussa.

    TALLETUSHOMMIA

    Lentopallokerhon murheet pelaajapuolella lienevät useimpien lentopalloihmisten tiedossa, joten niitä lienee turha enää kerrata. Kolikon kääntöpuolelta paljastuu kuitenkin toisenlainen, aavistuksen kirkkaampi todellisuus. Lentopallokerhon nuoret lahjakkuudet, etunenässä yleispelaaja Kerttu Kilpinen ja passari Sanni Salmela, saanevat jatkossa valtavasti vastuuta. Se maksaa todennäköisesti mukavasti korkoa, ajan kanssa. Kuin tallettaisi kolikoita säästöpossuun tulevaisuuden varalle.

    OrPo ja Kerho kohtasivat kuluvalla kaudella jo kertaalleen, lokakuun puolivälissä Oriveden liikuntahallissa. Tuon ottelun Kerho voitti erin 3–1. Lauantain otteluun lähdetään kuitenkin uusista, muuttuneista lähtökohdista.

    PAIKALLISTAISTON TUNTUA

    Muutama poiminta Oriveden pelaajistosta. Joukkueen hyökkäystehoista vastaa ennen muita yleispelaaja Ada Aronen, ja torjuntapelistä päävastuun kantaa keskipelaaja Jessika Mursula

    Lentopallokerhon näkökulmasta päähuomio kiinnittyy kuitenkin kolmeen entiseen Kerhon pelaajaan. Passari Jenna Ylivainio siirtyi täksi kaudeksi Orivedelle kasvattajaseurastaan Kerhosta. Liigan huippuliberoihin lukeutuva Emilia Putkisaari piipahti Kerhossa kaudeksi 2019–20 ja yleispelaaja Nea Subotic edusti oranssipaitoja viime kaudella.

    Ottelun lähtökohdat ja asetelmat povaavat lauantaiksi mielenkiintoista lentopallonäytelmää. Ottelu alkaa tutulla Loimua Areenalla tuttuun lauantain aikaan klo 17:00. Koko lauantain liigakierros näkyy ja kuuluu tutusti myös RuutuUrheilussa, mutta lähtökohtaisesti tervemenoa paikan päälle areenoille!

     

    teksti: Tapio Suominen 
    kuva: Tomi Vesaharju

      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä