• Hämeenlinnan Lentopallokerho on tehnyt sopimuksen viime kaudella Lentopallokerhon riveissä ilahduttaneen passarilupaus Sanni Suomelan kanssa.

    Passari Sanni Suomela (2006) odottaa jo kovasti ensimmäisen varsinaisen Mestaruusliigakauden alkamista.

    — Odotan innolla, että pääsen aloittamaan ensimmäisen varsinaisen liigakauteni Hämeenlinnassa. Odotan ensikaudelta erityisesti hyviä treenejä ja menestystä peleissä sekä hyvää joukkuehenkeä. 

    Blues-Volleyn kasvatti nousi päättyneellä kaudella yhdeksi Lentopallokerhon farmiseuran PuMa-Volleyn johtavista pelaajista ja sai lopulta melko runsaasti peliaikaa myös Hämeenlinnan liigaryhmässä. Sannilla on kova taistelutahto ja hän säväytti liigaotteluissa erityisesti loistavana puolustuspelaajana. 

    — Olen taistelutahtoinen ja annan aina kaikkeni. Vahvuutenani on puolustaminen ja hyvä pelinluku. Kehitettävää on etenkin torjuntapelaamisessa, kuvailee Sanni itsekin omia vahvuuksiaan.

    Myös Lentiskerhon tuore päävalmentaja Andrea Carasi on vakuuttunut nuorten maajoukkuerinkiin nousseen 173 senttisen passarin kyvykkyydestä.

    — Näin Sannin pelaavan päättyneellä kaudella muutaman erän. Hän on mielestäni uskomattoman lahjakas ja hän voi antaa paljon joukkueellemme. Pyrimme edelleen kehittämään hänen taktista ymmärrystään ja tietenkin myös teknisiä valmiuksia. Mutta hänen tuoreet ajatuksensa ja nuoruuden intonsa tulee varmasi auttamaan myös meidän hyökkäyspelaamistamme.

      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä