• Lentiskerhon uusi yleispelaaja Tuuli Tuominen puhkuu positiivista energiaa ja haluaa viedä lentopallotaitojensa osaamisen äärirajoille. Tässä kuussa 19 vuotta täyttänyt 175 senttinen yleispelaaja murtautui liigapelaajaksi Pihtiputaan LiigaPlokissa päättyneellä kaudella. Tammikuussa Tuulin kaulaan ripustettiin Suomen Cupin kultainen mitali.

    Pornaisista kotoisin oleva Tuuli Tuominen aloitti lentopalloharrastuksen isän kannustamana kuusivuotiaana järvenpääläisessä Blues Volleyssa. Lentopallokokemusta on karttunut myös Naaras Leijonissa ja Kuortaneen urheiluopiston joukkueessa kaksi vuotta. Juniorisarjoissa Tuuli on voittanut yhden SM-hopean ja yhden pronssin. Lisäksi aluesarjoissa mitaleita on karttunut useita.

    Hämeenlinnan Lentopallokerhoa Tuuli arvostaa paljon ja muuttoa Hämeenlinnaan sekä huippuseuraan ei tarvinnut pitkään harkita. Nuori pelaaja on asettanut tavoitteensa korkealle ja näkee, että Matteo Pentassuglia voi auttaa päämäärän saavuttamisessa. Tuulin mielessä siintelee paikka maajoukkueessa ja ura ammattilaisena maailmalla.

    • Lentopallossa kiehtoo lajin monipuolisuus ja valinta yleispelaajaksi oli jo uran alkaessa selvä.
    • Vahvuutenani näen nopean reagoinnin ja liikkumisen kentällä.
    • Parhaan onnistumisen tunteen antaa pallontappo verkolta mutta myös äärimmäinen pallonpelastus lattiarajasta tuntuu hyvältä.
    • Olen herkkä ihmisenä sekä ehdottomasti joukkuepelaaja ja pidän näitä ominaisuuksia omina vahvuuksina.
    • Uskon Lentiskerhon taistelevan jälleen mitaleista ja haluan antaa siihen työhön oman panokseni, lupaa Tuuli Tuominen.

     

      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä