• [Otteluennakko] HPK vs Woman Volley│su 12.11.2017 klo 18.00│Elenia-areena

    Ennen väliviikkoa HPK-naisilla on edessään vielä yksi kotiottelu. Sunnuntaina Elenia-areenaan saapuu Mestaruusliigan perää pitävä Woman Volley, jonka Kerho voitti kauden avausviikonloppuna vieraissa 0–3.

    Liigan piikkipaikkaa pitävä HPK lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkina. Hämeenlinnalaiset ovat voittaneet kauden kaikki kotiottelunsa, kun taas Woman Volleyn alkukausi on ollut heikko. Kaksi edellistä Kerhon liigaottelua on ratkennut vasta viidennessä erässä, mutta nyt olisi tilaisuus pelata henkisesti kevyempi ottelu.

    Rovaniemeläisjoukkue ei ole voittanut Mestaruusliigassa otteluakaan, ja viikko sitten tuli noutaja Suomen cupin toisella kierroksella Puijo Wolleytä vastaan. Yhdeksässä kilpailuottelussaan se on voittanut vain kuusi erää.

    Pienen budjetin joukkue joutuu luottamaan eniten nuoriin, Lapin urheiluopistolla opiskeleviin pelaajiin. Muuhun ryhmään nähden kokenut laitahyökkääjä Nelli Rantanen on ollut WoVon kantava voima tällä kaudella. Liigan pistepörssin kuutonen on iskenyt kahdeksassa ottelussa 120 pistettä.

     

    HPK on yhdeksässä ensimmäisessä liigaottelussaan tällä kaudella parantanut pelikokonaisuuttaan hiljalleen. Esitykset ovat jatkuneet epätasaisina etenkin kovasyöttöisiä joukkueita, kuten Nurmon Jymyä ja Pölkky Kuusamoa vastaan. Keskiviikkona pelattu Suomen cupin Jymy-ottelu oli merkki siitä, että palaset alkavat loksahtaa kohdalleen.

    Päävalmentaja Luca Chiappinin mukaan HPK on parhaimmillaan aikaisintaan tauon jälkeen, kahden viikon kuluttua LP Viestiä vastaan. Seuraava iso teema joukkueella on pelin osa-alueiden yhteensovittaminen etenkin omilla syöttövuoroilla.

    – Varoitan vielä, että standarditason löytäminen vie vielä aikaa. Helppoja vastustajia ei tällä kaudella olekaan, ja meidän täytyy pelata energiaa säästäen, koska otteluista voi tulla pitkiä, kuten olemme nähneet. Meillä on edelleen hyvätasoisia ja heikkoja hetkiä pelissämme, mutta pelaamme nyt enemmän hyviä pelejä ja jaksoja kuin ”niin ja näin” -vaiheita, Chiappini pohtii.

    Torjuntapeli on jo melko hyvässä kuosissa. Pölkkyä ja Jymyä vastaan HPK käänsi eriä lopussa hyväkseen pelkällä torjunnallakin, jossa kunnostautui koko kuusikko.

     

    Tärkeimmäksi pelaajaksi tasaisessa joukkueessa on nousemassa passari Chloe Collins, joka valittiin jo syys-lokakuun parhaaksi liigapelaajaksi. Monipuolinen yhdysvaltalainen on kunnostautunut myös torjujana ja hyökkääjänä ja johtaa passarien pistepörssiä.

    – Joskus unohdan, että hän on vasta 22-vuotias, eli todella nuori passariksi. Yleensä passarit kypsyvät taktisesti ja teknisesti noin 28-vuotiaina. Varmasti hänelläkin menee vielä kauan kehittyessä, mutta lahjakas hän kyllä on, Chiappini kehuu.

    HPK-pelaajat saavuttavat sunnuntaina mahdollisesti uusia merkkipaaluja. Libero Saana Koljonen pelaisi kentälle päästessään uransa 200. mestaruusliigaottelun.

    Pohjoisen seuroille tyypillisesti vastustaja pelaa jälleen vierasottelut molempina viikonlopun päivinä. Lauantaina WoVo käy Orivedellä.

    Sunnuntain ottelu lähetetään suorana Ruutu+-palvelussa.

    Tagit: wovo  mestaruusliiga  otteluennakot  
      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä