• Hämeenlinnan Lentopallokerho ei onnistunut ottamaan voittoa keskiviikon Mestaruusliigan kierroksella, vaan kärsi Rovaniemellä tappion WoVoa vastaan. WoVon voittolukemat olivat neljän erän pelaamisen jälkeen 3–1 (25–23, 21–25, 26–24, 27–25).

    Lentopallokerho johti ottelun jokaista erää reilusti, mutta vain toisessa erässä pelaamisen jänne kesti loppuun asti. Muissa erissä WoVo onnistui kirimään eron kiinni ja oli erän loppupalloissa vieraitaan vahvempi.

    – Pelasimme jokaisessa erässä ihan hyvää lentopalloa erän loppupuolelle asti, mutta sellainen tappajan vaisto puuttui niillä hetkillä, kun rahaa piti takoa. Yksi virhe aiheutti liian helposti sen, että itseluottamuksemme katosi. Sen kanssa meidän pitää ottaa askeleita eteenpäin, mietti Lentopallokerhon päävalmentaja Giovanni Torchio.

    Hämeenlinnalaisluotsi nosti tilastoista esiin hyökkäysvirheiden määrän.

    – Tilastoista voi aina sanoa mitä vain, mutta hyökkäysvirheitä teimme aivan liian paljon. Niitä ei kuitenkaan tullut erän alkupuolella tai keskivaiheilla, vaan juuri silloin lopussa, kun eriä ratkottiin. Sen asian kanssa meidän pitää työskennellä.

    Vierasjoukkueen parhaat pistenaiset olivat hakkuri Yasmine Madsen (21/+9) ja Jelena Oluíc (15/+5), mutta kokonaisuudessaan tehokkain oli virheettömästi pelannut Vera Klimovich (13/+13).

    Lentopallokerho jatkaa otteluitaan sunnuntaina kohtaamalla kotisalissaan Oriveden Ponnistuksen.

    – Tarvitsemme joukkueelle taas voittoja, jotta muistamme voittamisen tunteen. Tilanne on nyt tämä, mutta jatkamme taistelua eteenpäin, Torchio painotti.

      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä